Ajattelin vihdoinkin erottua joukosta, mutta se ei onnistunut, koska jouko puristi pakaransa yhteen. Siinä sitten olimme puoli kahteen.
ajatteleeko mani että ihmiset ei osaa laskea kun laittavat kilon sokeripakettipakkauksen hintaan noin 12 tai 13 euroa myyntiin. paketissa kymmenen pussia. korkea yksikköhinta. se että välillä on halpoja tarjouksia mutta…
Renkaanvaihtofirma Apuvarsi laajenee myös Jyväskylään. Minä olen tarjonnut jo vuosikausia apuvartta rouville, joiden miehet ovat väsyneitä ja haluttomia "kotitöihin". Varauskirja on nytkin aivan täysi.
Velkaannutaneet sen ja aiheuttanee suurtyöttömyyden ja vieneet pienituloisislta leivän.
Natohaukat, miksi kerhonne ei tee mitään, vaikka jäsenmaanne Turkin viljalaivaan on isketty kahdella russojen dronilla ja ainakin kapteeni on kuollut. Onko oranssi jumalanne kieltänyt puuttumasta ystävänsä butlerin teke…
Sotapropagandaa ja sotamielialaa viikosta toiseen mullilehdessä.
Siltä näyttää. Vuorela olisi halunnut karsia soteen kuulumattomien 20 päisen toimikunnan alas. Onko toimikunta täysin turha? Vastatkaa veronmaksajille.
Pelkäsivätkö itse saavansa potkut?
Eipä näkynyt yhtäkään "Erikoisosaajaa" tai heidän huutavia jälkeläisiään kyseisessä kaupassa. Ihan tuli vanhat,hyvät ajat mieleen.
IL: "Venäjän uuden divisioonan todennäköinen sijoituspaikka on Karhumäki." Ehei, kyllä se tulee olemaan 300km Karhumäestä suoraan länteen!
Kun oma äiti on piikikäs, ne sanat osuvat usein paljon syvemmälle kuin kenenkään muun sanomiset, koska äidin pitäisi olla se ihminen, jolta saa varauksetonta tukea ja hyväksyntää. Se, että hän käytti termejä kuten "avio…
IS: "39-vuotias taksikuski Omer Ahmed Daoud raiskasi taksinsa kyydissä olleen 15-vuotiaan teinitytön tämän kaverin katsoessa vieressä. Mies tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa vuosien vankeustuomioon muun muassa lapse…
Kiitokset Jyväskylän sairaalalle. Etenkin se noin 30-40 vuotias nainen joka kohtasi hyvin potilaan empatialla ja ammattitaidolla joka jäi mieleen erityisesti. Toisen hoitajan hymy jäi mieleen.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela syyttää kokoomusta eläke-epärehellisyydestä. Anonyymi-ap 2026-10-02 10:57:22 Ilmoita https://demokraatti.fi/minja-koskela-kokoomus-on-eparehellinen Pääministeri Orpo väitti v…
Kansanedustajien koteja myös keskisuomessa. Venäjä,Kiina,Israel,PKorea,VVenäjä jne käyttää hyväkseen halpa agentteja jo maassa asuvia kansalaisiaan. Silmät auki kansalaiset. Missä valvonta supo?? https://www.mtvuutiset.…
Vaikuttaa siltä, että Jyväskylän johtaja koulutus tähtää keskitettyyn nöyryyttäminen ja kyykyttämiseen. Varsinkin on huomattavissa kaksinaismoraalia, joka näkyy siinä että syntyperäisiä suomalaisia syrjitään ja painoste…
Käveleskelin kaupungilla ja kävin torilla. Surkea paikka. Menin sitten asema-aukiolla ja ja sanoin siellä sattumalta oleville työmiehille että rakentakaas pojut tähän tori. Pojut sanoivat että selvä, rakennetaan. Näin h…
Kokoomus ja perussuomalaiset kauhistuivat: ”Räjäyttäisi maahanmuuton Suomeen” Vihreiden maahanmuuttopoliittinen ohjelma saa tyrmäyksen hallituspuolueiden kokoomuksen ja perussuomalaisten edustajilta. Vihreät ilmoitti, e…
Onkohan Sinuhen ollessa helsingissä hänen asunnossaan käynyt joku vieras? Kannattais vilkaista petin alle, ettei vain oudot Black Horset sieltä pilkota.
Suomen uutiset ja verkkouutiset riittää Anonyymi-ap 2026-10-01 13:43:48 Ilmoita valtion ei pidä tekohengittää kannattamatonta media-alan toimijaa. Anonyymi-ap 2026-10-01 13:43:04 Ilmoita https://demokraatti.fi/sdpn-nakk…