Uusi hotelli avautuu keväällä ja Venäjän jääkiekkomaajoukkue tulee Kokkolaan valmistautumaan kevään Saksassa pelattaviin MM-kisoihin. Harjoitusottelut Hermestä ja Vaasan Sporttia vastaan pelataan Kokkolassa.
Sitä ollaan myymässä kuntayhtymälle.
Lounaalla tekisi mieli käydä, mutta kun katsoo lounaiden hintoja, niin eipä tee sen jälkeen mieli lounaalle. Lounasta ei alle 10€:lla enää mistään saa ja jopa 15€ maksaa lounas tai pizza lähes 20€ Toki suurin osa lounaa…
hommasi tuuli kellon ja kolmet eri valot. tahallisesti häiritsee ja mekastaa . on siinäkin joillakin harrastus
Kokkolassakin voi osallistua näihin talkoisiin tai tukea Viktor Orbanin ehdokkuutta YK johtoon. OpenAid.fi-sivustolta käy ilmi, että Suomi käytti vuosien 2015 ja 2024 välillä pelkästään Tansanian talouden perustan vahvi…
Käyttäkää heijastimia tai heijastinliivejä. Pyöräilijät etu ja takavalo on lain mukaan pakollinen. On hengenvaarallista liikkua pimeässä, varsinkin sateisella ilmalla. Autoilijan vaikea erottaa. TÄRKEÄ MUISTAA !
Vaikka toistuvasti todistimme ja selvittelimme aikuisen miehen käytösongelmia Terveydenhuollon ammattihenkilöinä seksuaalisen häirinnän ja epäasiallisen käytöksen muodot ovat meille täysin .asia uus. "Aina on näin ollut…
Nyt kaikki asukkaat kunnassa hyötyy tuulimyllyistä. Nyt vain saman verran lisää myllyjä ja datakeskus sekä akkuvarasto niin verot ovat maan alhaisimmat. Sama tilanne on pian meillä myös täällä Toholammilla ja Halsualla.…
Menkääpä k markettiin siihen aikaan kun yläaste loppuu, kyllä voi sanoa että on nuoriso pilalla🤢 hävettää oikeen katsoa sitä sakkia. Kirotaan ja ollaan niin isoa kun olla voi. Tuommoiselle kun töitä tarjoaisi mahtaisi …
On tärkeää olla vanhurskas koska Jeesus tulee
se on kuin maski jonka taakse mennä, viihteen ja huomion Vuoksi minulla oli joskus kaveri joka esitti ressua täällä ja useat esittää ressua olen jopa itse esittänyt ressua ja kaikki sitä tekee. olemme luoneet hahmon jon…
Kaverilla ei ole facebookia, eikä kehtaa mennä lääkäriin. Heiluvassa ollut kutinaa ja punoitusta jo viikon. Paraneeko itsestään.
Naapuri pieree ihan hitosti ja niin kovaa että pelkään koko talon luhistuvan.
Monta hyvää uutista Kannuksesta: tuulivoima tuo verotuloja, pesäpalloa pelataan ensi vuonna Supersarjassa, Poleenharjun moottorirata valmistuu ja vetää tuhansia katsojia osakilpailuihin jo ensi vuonna, yli sadan miljoon…
Olen törmännyt sekä mies että naislakihenkilöön. Kumpikaan ei ollut luotettavia, vaan ajattelivat vaan miten saavat maksimoitua laskutuksensa. Onko muilla esim yrittäjillä vastaavia kokemuksia? Voiko asianajaja oikeasti…
onko joku nähnyt? raukkamaista pelotella lapsia! tai yhtään ketään. nämä pelottelijat tosin voisivat ajatella myös sitä, että joku saattaa pelon tai traumojen takia reagoida puolustamalla itseään voimakkaasti, joka tark…
Se on väistämätön seuraus rahan varastamisesta Taivaalta ja uskovaisten vainoamisesta. Jumalan Pojan vainoamisesta myös. Charlotta
Vieläkö te olette mafian käskyläisiä, hintatasosta päätellen? Eikö tämä pohjoise n taksikeskus ole siitä irti? Kysyn vaan?
Vieläkö te olette mafian käskyläisiä, hintatasosta päätellen? Eikö tämä pohjoise n taksikeskus ole siitä irti? Kysyn vaan?
Mikä tekee kokkolalaiset niin kateelliseksi ja katkeraksi menestyneitä kohtaan? Esimerkiksi yksi menestynyt nyrkkeilijä jakaupunkisuunnittelija saa osakseen jatkuvaa vittuilua, jonka taustalla kateus ja katkeruus menest…