Texasin (Subbari) vielä 40€ kuten 2018 Riihimäellä. Mikä on rehellinen katuhinta?
Ehdokas vastustaa kunnallisveron nostoa ja esiintyy fiskaalikonservatiivina puolueensa linjan mukaisesti. Sama ehdokas vastustaa kyläkoulujen ja Loppi-lisän lakkauttamista. Voiko Lopella olla nykyinen kouluverkko ja nyk…
Nyt alkaa olemaan homma aika surkeeta jos sekoileva mummeli on keihäänkärkenä demareilla. Sen verran ovat saaneet aikaiseksi viime vuosien aikana, että on kaikki täyspäiset ehdokkaat vaihtaneet ryhmää tai kokonaan maise…
Pervoilu seis. Jos tilauksessa on lapsenraiskaajat ja rikollisjengiläiset, persut on juuri sulle.
Kukakohan sisäministeriössä heitetään bussin alle? Mutta eihän se ole aatteen miehelle ongelma uhrautua ideologiansa puolesta.
Onko monella rikosrekisteri Lopen ehdokkaista? Ratti juoppoja ainakin monta.
Vaalirahoituksesta on hyvä olla perillä jo ennen äänestyspäätöstään. Ehdokkaan, ehdokkaan tukiryhmän ja ehdokkaan tukemiseen osallistuvan pitää huolehtia, että vaalikampanjaan kuuluvasta tai sitä tukemaan tarkoitetusta …
Juureva kepulainen ja vielä koulutettu. Ääni harava! 🍀
Minne se Hiltunen katos?
Olin muutaman vuoden pois Lopelta. Harkinnan jälkeen muutinkin kuitenkin takaisin. Tuli kutsu, mutta se tulikin Riihimäen Kaupungilta, eikä Lopen kunnalta. Eikö Sirkku ole enää kunnantalolla tulostamassa kuntouttavan ty…
On saanut sosiaalityöntekijän oikeudet. Yli kymmenen vuotta siihen menikin.
Poliitikon kuolema korjaa hallituksen virheet.
Ensin ei olla vaaleihin lähdössä ja sitten nuttu kääntyy. Ei oikein anna luotettavaa kuvaa.
Ketäs on hyviä ? Uusia läpi menijöitä ?
Lopen Kokoomus ei uskalla tehdä tarvittavia päätöksiä, vaan ylimääräiset hillotolppalautakunnat pysyy, muutaman oppilaan kyläkoulut pysyy. Kuntaveron korotus edessä ja liitos Riihimäkeen. Vai Forssaan.
Miksi kormun Satu Myllykoski halus sulkee Pilpalan koulun ? Kylien tuhooja pahimmasta päästä
Seurakunta luovuttamassa kuulemma Kesijärven leirikeskuksen Hämeenlinnalaisille vuokrakäyttöön. Rahat ilmeisesti loppumassa kirkkoprojektin takia, vaikka ongelmia rahan suhteen ei pitänyt olla ja mitään supistuksia ei p…
Taas lävähti silmille kepun duunarivihamielisyys. Kepu äänesti yhdessä persujen kanssa leipomoalan yötyölisälain nurin, joten heipat kepulle. Vasemmistoliitto on ainoa vaihtoehto duunarille äänestää. Työmies ja -nainen …
Onks Lopella näitä harkimoita ketkä asuu muualla ja tääl ehdolla?
Somessa tulee vastaan Lopen kunnan yritystonttimainoksia. Yhdessä mainoksessa raksamiehet toistensa kainalossa katsovat auringonlaskuun, tunnelma on aika gay. Toisessa mainoksessa kaksi naista, tekijänaisia kun eihän mi…