Saatan tunarit. Näin kait voisin asian virkoa. Ylä kainuu lehti ilmoittaa uutispommina. Vuona 2010, Hyrynsalmella mitattu -40. Itse olin vaikuttamassa puolustusvoisvoimissa vuona 1985, oltiin 21.1.1985-25.1.1985 Vuosang…
Oletteko itse keksineet vetorenkaaseen jonkinlaista yksinkertaista, jottei vetorengas jäpöstä lumessa. Kalliita ovat kettingit ostaa.
Venäjällä piti olla vähintään kolmanneksi vahvin armeija maailmassa, mikä vitsi, neljä vuotta yrittäneet tuhota paljon pienempää vastustajaa Ukrainaa ilman mainittavia voittoja, Kiova piti valloittaa alle viikossa, aino…
Hyvä kun eläkkeiden leikkaamisesta keskustellaan nyt aktiivisesti lukuisilla foorumeilla. Kyllä se sieltä tulee kun maltetaan odotella. Olisi mielenkiintoista tietää miten sitä parhaillaan kulisseissa valmistellaan. Enn…
Suomussalmen kunnan kärkihankkeena on ollut luontomatkailu. Nyt on kyllä pohjanoteeraus nähty, kun parhaimman talviloman aikaan lomalaiset joutuvat kaivamaan tiensä Säynäjänsuon paikoitusalueelle. Kuin kostona hakkuiden…
Vai voittaako s-marketin robotit vielä wolt suharit?
Laitoin usea kuukausi sitten tälle palstalle vihjeen, että "We speak, gay" -brändi on tällä hetkellä numero uno kansainvälisillä matkailumarkkinoilla. Suomussalmella ei ole yhtään tällaista majoitus/matkailupalvelua, jo…
Kemetin tehdas pitäisi muuttaa ammus / drooni tehtaaksi niille olisi käyttöä ja toisi enemmän työpaikkoja🤔 Mutta eipä täällä "SUOMUSSALAMELLA" kukaan kuuntele tai ota ehdotuksia vastaan.
Pilataan se vähänin mitä meillä on tarjota, eli luonto. "Maisema avartuu hakkuilla"! Niin varmasti! Sopiva myrsky huolehtii lopusta siloittamisesta. https://yle.fi/a/74-20210802
Toivottaa Mehmed. Eläkää niin kuin Jumala käskee.
Olin pitkästä aikaa käymässä synnyinseudullani. Näin uuden sillan, jonne piti heti mennä. Mitä näinkään!? Sokerina pohjalla näkyi iso ruosteinen pallo. Se oli henkisesti kova paikka minulle, joten menin pois ja otin ter…
Jos tuo ammatilaisten vaatimus että terveydenhuollon ja opetusalan töihin pääsee vain ne jotka läpäisevät b tason kielikokeen niin sehän tarkoittaa sitä että yksikään kainuulainen ei enää pääsisi noihin hommiin.
Kehitys kehittyy etelämpänä maata täältä pohjoisesta katsoen sangen mielenkiintoisesti. On vaikka mitä herkkua tarjolla. Viimeisin villitys, vai miksi tuota sangen loogista kehityskulkua määritteleisi, on pelkästään nai…
Jarrurempaa pitäs tehä vm01 relluun,levyt,palat vaihtaa,missä kannattais teettää.
Olisiko paikallaan ruveta perimään provopostaajilta ns haittaveroa provoista. Paljonko mahtaisi sopiva vero olla euroa/provo? Lisätuloja kuihtuvaan kuntaan.
Moni täälläki veikkasi ettei tuu yhtään metallie Suomelle. Nyt niitä on jo kasottaen. Herola toe yhen ronssisen lissää. Hyvä Suomi!
Oisko Ämmänsaaressa hoidettuja talvipolkupyöräreittejä, muualla kuin noita katureittejä. Kesällä näkyisi olevan uusia metsäreittejä.
Onko tämä uusi yritys saman huijarin ,joka jätti entiset paskat kuntalaisten maksettavaksi (JPS-Kuljetus)?
Olisko hetki aikaa keskustella jonniin joutavia?
Kenen auto se kävi pilkillä? Minkä ikästä porukkaa kyyvissä?