Yli 3 kuukauden ikäisten lampaiden ja vuohien on oltava kesällä laitumella tai muussa ulkotarhassa vähintään 60 päivää toukokuun 1. ja lokakuun 31. välisenä aikana. Eläimillä on oltava kesähelteilläkin aina vapaa pääsy …
Outoa väkeä, sanon minä. Tuo porukka kun ei osaa oikeaa ruotsinkieltä, vaan puhuvat aivan omituista ruotsia, jossa välillä suomenkielestä noukitaan sanoja korvaamaan ruotsinkielen ilmasuja jne. Kyseessä jonkinlainen sia…
HS 28.6.2026 "Tekoäly tulee korvaamaan ison joukon julkisen sektorin työntekijöitä Koko Suomen julkinen sektori muutetaan toimimaan tekoälypohjaisesti vuoteen 2031 mennessä." Suomen parhaaseen pikkukaupunkiin on rakente…
Sattuukohan tuo uutisissa esiintyvä huijaava kullan ostaja olla sama kaveri, jolla oli myyntipöytä Loviisan koulun pihalla, kultabussin vierellä elokuun lopulla Loviisan pihojen aikaan? Hänellä oli iso koira. Olipa muut…
Lions Club Lovisa-Loviisa järjestää Loviisan nuorille ja lapsiperheille ilmaisen matkan Tykkimäen huvipuistoon Kouvolassa. Matkaan lähdetään lauantaina 1.8. kahdella linja-autolla, leijonat kertovat tiedotteessaan. Lion…
Kun tekee voitot monopolilla pitää myös kysyä ketä kusetettiin
Uhotaan jonkun vähemmistön puolesta mutta kidutetaan enemmistöä. https://www.loviisa.fi/ajankohtaista/loviisan-kaupunki-tekee-rikosilmoituksen-sateenkaarilipun-varastamisesta/ Ehkä teillekin tulee raunioituminen aparthe…
LUE https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/0fd118df-bd52-449a-9381-a7ff6bf7d251
Loviisan torilla järjestetään jälleen juhannusmarkkinat tiistaina 16.6. kello 8–16. Torille odotetaan viime vuoden tapaan 35–40, myyjää. – Toivottaisiin enemmänkin myyjiä, torivalvoja Mika Koho sanoo. Myyntipaikkoja juh…
Uutiset https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/debc3ee0-5155-4f92-b619-6c7382289559
Tuollaiset lahot lautaliiterit kuhisee käärmeitä, rottia ja hiiriä. Mitään suojeltavaahan tuollaisessa läpeensä lahossa roskassa ei todellakaan ole, ja jos omistaja olisi Loviisan kaupunki, olisi tuo rötiskö purettu jo …
Loviisassa haisee niin pahalta, että viranomaisen oli puututtava peliin https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012073785.html
Kouvolan Wiinijuhlilla esiintyvät 26.-27. kesäkuuta muun muassa Jenni Vartiainen, Maija Vilkkumaa ja JVG. Hamina Bastionin lavalle 14.-15. elokuuta nousevat esimerkiksi Elastinen, BESS ja supersuosittu KUUMAA. — Tapahtu…
Tuhoaa meidän kukkaniityt. Sika. Maksaako kaupunki sille tuosta tuhotyöstä? Katoaa asukkaiden iloksi kasvaneet kielot ja kaikki kukat. Tulkoot tuho kosto liljendahliin ja hajotkoot tuon andersgårdin kone romuksi!!
Koskenkylän musiikin ope ? Oppilaita ala arvostava opettaja on kyllä opettajan erottamiseen todella pätevä syy. Vai toimiiko *hyväveli opettajat* yhteen pussiin välittämättä oppilaiden saamasta kohtelusta ja ikuisista a…
Pysykää kaukana Kotkasta ja Karhulasta viikonloppuna. Kisataan Kymin lentokentän maastossa. Satoja asuntoautoja ja katsojien välineet. Pääväylä on seiskatie Helsingistä, toinen Kouvolan väylä. Että tulee olemaan rumbaa!
Onko Porvoon vammaispalvelulla enemmän työntekijöitä, ja suurempi tarve työtiloille kuin kotihoidolla? Kotihoito pakkasi tavaransa ja muutti Palomäestä Kuninkaanporttiin, vieläkin surkeampiin tiloihin kuin Palomäen tila…
RKP-pomo myöntää Marinin hallituksen virheen: ”Erittäin suurelta osin epäonnistunut” RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Otto Andersson katsoo, että hyvinvointialueiden rahoitusmalli on erittäin suurelta osin epäonnistu…
Se on näkynyt selvästi tämän hallituksen toimissa ja päätöksissä. Suurituloisille myönnetään etuja ja veronalennuksia ja pienituloisia kuritetaan. Tavallisen kansalaisen puolueeksi siitä ei ole.
Alkoi lentää ympyrää. Laivasillalla lienee jokin yleisölennätys?