LoviisaVastattu 1 v

Palmuista turha haaveilla

Loviisan Rantatielle piti tulla kaadettujen koivujen tilalle ” erikoispuut”. Kattia kanssa! Sinne istutetaan ensi viikolla mitäpä muuta kuin kymmenen koivua. Hieno päätös.
LoviisaVastattu 1 v

Verot matkailuautoissa

Jos käyttövoimavero matkailuautoista nousee viisinkertaiseksi niin karavaanareiden tulee saada Alkon kassalla viisinkertainen alennus tuotteista. Matkailuautot ja niillä liikkuminen lisäävät perheiden hyvinvointia monin…
PorvooVastattu 1 v

Muistisairaus voi puhjeta jo varhain

Miksiköhän otsalohkodementia on Suoemessa yleisempi kuin muualla Euroopassa? Tutkimusten mukaan suomalaisessa väestössä on rikastunut mutaatio ja lähes kaikki mutaatiota kantavat sairastuvat joko otsalohkodementiaan tai…
PorvooVastattu 1 v

Some koukuttaa

Mielipide palstalta Hesarissa mielenkiintoista luettavaa ja pohdittavaa: Sosiaalinen media on toiminnoiltaan ja vaikutuksiltaan yllättävän samankaltainen kuin terveydelle vaaralliset nautintoaineet ja pikaruoka tarjoama…
LoviisaVastattu 1 v

Tutulta vieksahtaa!

Onko tietoa, onko Loviisan koulujen ja mökkitehtaan laajennusten rakentajat olleet rakentamassa Novi Sadin rautatieasemaa vai onko sielläkin opittu Suomen maankuulua rakennustaitoa: https://www.is.fi/ulkomaat/art-200001…
PorvooEi vastauksia

Autoilijat ja suojatiet

Monellle Porvoossa epäselvää: https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/4fa131af-1e87-4577-90f3-1ea16bed8b4f
LoviisaVastattu 1 v

Pikkukaupunki kiinteistövälittäjänä

Suomen paras pikkukaupunki vaikuttaa nyt ryhtyneen jonkinlaiseksi kiinteistövälittäjäksi ja selkeästi mainostaa kotisivullaan kelluvaa taloa. Kaupungin sivuilla "Ajankohtaista" kohdassa olevassa ilmoituksessa on myös an…
Itä-UusimaaVastattu 1 v

Pikkujouluista jaloin, poliisi muistuttaa

Mistä tunnistaa luotettavan taksin? Varmista kolme asiaa Erityisesti taksien turvallisuus on puhuttanut. Poliisi muistuttaa kiinnittämään tiettyihin asioihin huomiota ennen taksiin nousemista. Taksista pitää löytyä näky…
SipooVastattu 2 v

Napakoru uloskasvu

apua mulla on ollut napakoru joulukuusta lähtien, olen vaihtanut pari kertaa, olen huolella liikkeestä saamilla ohjeilla hoitanut tätä, mutta nyt alapallon kohdalta on tullut ulospäin nahan näköistä punaista kirvelevää …
LoviisaVastattu 1 v

Satamasta legionellaa ja sikaruttoa?

Loviisan satama | Terveysviranomainen: Satamassa käsiteltävistä jätepaaleista voi levitä legionella-bakteeria ja afrikkalaista sikaruttoa LS 28.10.24 https://www.loviisansanomat.fi/paikalliset/7994734
PorvooVastattu 1 v

Porvoon uusi Cittari

Tämä siis rakennetaan joenrantaan ahtaalle paikalle keskustaan, niinkuin entinen cittari porvoossa!!. Mikä helvetin järki on rakentaan automarket keskustaan??!!? Ovatko porvoolaiset päättäjät vain helvetin tyhmiä?? Tämä…
LoviisaVastattu 1 v

Ei järkeä suunnitelmissa

Mitä mieltä olette lakiesityksestä joka mahdollistaisi alkoholijuomien kotiin toimittamisen? Lain on tarkoitus tulla voimaan 1. tammikuuta 2025.
LoviisaVastattu 2 v

Kultainen neuvo päättäjille ja muille

Mitä useammin annat töitä muiden tehtäväksi, sen kätevämpi ja pätevämpi sinusta siinä hommassa tulee. Ja mitä enemmän delegoit, sen vähemmän itselläsi on paineita.
PorvooVastattu 3 kk

Porvoo ja koulut

Miksi eivät erikieliset voi olla samoissa rakennuksissa? Koulutoimenjohtoon riittää, että on yksi instanssi, joka hoitaa su ja ru sekä muut. Selvää säästöä!
PorvooVastattu 2 v

Nikotiinipusssit henganvaarallisia lapsille ja eläimillekin

Järkyttävää, että näitä heitetään kaduille! Sakot heittelijöille! Vaarattomia sallittukaan määrä ei ole: hallituksen esityksessä ja Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) lausunnossa todetaan, että on mahdollista, e…
PorvooVastattu 8 kk

Kevätkummun S-market ja remontti

Ensi kerralla voisi reilusti sulkea kaupan koko remontin ajaksi, eikä pitää puolittaista kauppaa avoimena ja sekavana. Edes kaupan oma insta-kanava ei "hauskoila" remonttipäivityksillä pelasta asiaa.Koko kauppa uusien p…
PorvooVastattu 2 v

Eloa Porvoon torille

Nyt on mennyt vähän väärässä järjestyksessä, kun yleisestä wc:stä tuli kuppila ja torille tuli ruosteinen metalliromu, joka on kuulemani mukaan yleinen wc. Ehdotus: Entinen wc Rauhankadun varrella entiseen käyttöön, ja …
LoviisaVastattu 2 v

Onko Loviisassa kuivaa?

Olen lomareissulla Argentiinassa ja tuli mieleen, mimmonen keli siellä? Pitäisikö soittaa vaarille että käy kastelemassa omenapuut? Harmi jos kuivuvat.