MäntyharjuEi vastauksia

Valtio työllistää

Kolme uutta ministeriä. Kepu ja kokoomus. Nyt Mäntyharju ja Pertunmaa. Kauan on kärsitty vilua ja nälkää. Silti kansalais-sodassa teloitettiin ihmisiä, myös Mäntyharjussa.
MäntyharjuVastattu 9 v

asuntopulaa helpottamaan

Pitäjälle pyritään saamaan uusia asukkaita etenkin asuntopulaa hellittämällä. Kuten paikallislehti kertoo, linnunpönttöjä tehdään oikein urakalla. Tavoitteena lienee jotakin 10000 linnunpönttöä ennen kesän alkua. Montak…
MäntyharjuVastattu 9 v

Maksoin sähkolaskun

Mikäs peukele siinnä on. ettei kunta pärjää. kun sähköläskustakin menee kypenet euroopan unionille. Hyvin on kunnan talous voitolla?
MäntyharjuVastattu 9 v

Millainen on hyvä vappuhuiska

Wappuun on vielä aikaa, mutta vappuhuiskaa voi alkaa heiluttelemaan jo etukäteen. Näin pääsee paremmin tunnelmaan. Millaista huiskaa sinä tykkäät heilutella?
MäntyharjuVastattu 9 v

Aikaisempi kirjoitukseni

amiskan parturioppilaista ja käynnistäni on poistettu, mutta ei se mitään. Kävin uudestaan siis siellä kun pyydettiin, pettymykseni oli suuri koska minua tällä kertaa palveli joku 40-50 vuotias vanha ja ruma aikuisopisk…
MäntyharjuVastattu 9 v

Mäntyharjun kesätapahtumat 2017

Mitäs sitä tekis kesällä 2017, oisko vinkkejä tulevista tahi menneistä kesätapahtumista, joihin voisin itekkin kantaa kortenikeirtewopdklödlögk Onko kukaan muu tullut ajatelleeksi että Mr. oli 80-luvun taitteessa kolmik…
MäntyharjuVastattu 9 v

Kaasalaisen kioski

Muistaisiko joku pitikö Anna Kaasalainen kioskia Mäntyharjulla ja jos piti ,löytyykö hänen sukuaan vielä paikkakunnalta?
MäntyharjuVastattu 9 v

ydinvoimala

mäntyharjun kurkiniemeen voitaisiin rakentaa ydinvoimala yksikkö (Kurkiniemi 1 ja Kurkiniemi 2) ja tarvittaessa Salmenranta. Kurkiniemen ydinvoimalasta saataisiin hyvin sähköt kiepille ja joulukadun avajaisiin. ydinjäte…
MäntyharjuVastattu 9 v

Keneltä on koira karannut?

Beagle-rodulta vaikuttava koira ilmestyi meidän pihaan. Musta ja ruskeat tassut. Vaalean vihreät valjaat on päällä. Näyttäisi vähän palelevalta, kun vapisee kovasti. Ei anna silittää, mutta ei lähde karkuunkaan. Laitan …
MäntyharjuVastattu 9 v

punainen viiva

Nyt kaikki äänestämään. Vanhusten asiat on kunnossa, kiitos kuuluu näille edellisen kauden valtuutetuille. Eteenpäin on katsottava, jopa kuorma-autoa ajaen.
MäntyharjuEi vastauksia

Haluatko harjoittelukoiran?

Hei vaan kaikki laosiperheet ja muu tkoirista pitävät.'Minulla on kaunis, kiltti ja ystävällinen vanhempi narttukoira, jonka voisin antaa silloin tällöin esim.viikonlopuksi tai illaksi, jotta voisitte ´harjoitella´ koir…
MäntyharjuEi vastauksia

Pimpampulla

Nyt pitää ennakkoluulottomasti rakentaa minareetti Mäntyharjuun. Betonirakennus, ylväs silhuetti maisemassa. Sateenkaarilapsia voisi siunata estottomasti jokin paikkakunnan soramiehistä. Sepelinjauhajat ei kelpaa. Ja mi…
MäntyharjuVastattu 9 v

Kannattaa pysähtyä pohtimaan

Saattaa olla hyväksi joskus pysähtyä hetkseksi ja tutkailla omia ympyröitään. Sami Minkkinen tarjoiee terapeuttisia eväitä malliksi meille muille. http://www.hs.fi/elama/art-2000005155597.html
MäntyharjuVastattu 8 v

Rajoittaako ympäristön paine Mharjulaisuuden?

Tunnetko kotiseutuylpeyttä tietäessäsi asuvasi samassa kylässä kuin kuuluisat elokuvanäyttelijät? Tunnetko, että olet haluttu juhlien keskipiste Hollywoodissa tai Japanissa vain siksi, että olet saattanut näkemään kotik…
MäntyharjuEi vastauksia

Minä olen parempi

Eilisessä länsisavossa oli juttu kunnan homeisesta virastotalosta. Eihän se voi olla totta. Kunnalla on virkamiehia istumaa kokouksia ja voi joku seurata rakentamistakin. Valtuusto voi vaikuttaa, nyt on kova haku päällä…
MäntyharjuVastattu 1 v

Kaislaranta

Kertokaa kaikki mitä tiedätte kyseisestä paikasta, toimintatavat, toimintavuodet, miksi loppui toiminta jne?
MäntyharjuEi vastauksia

Kesä kohta saapuu

Maksan kiinteistöveroa ja pääsen huomenna kesään tuntia aikasemmin. Kauhiast kiitoksia eduskunnan älyköt.
MäntyharjuVastattu 9 v

Tarvitsemme vahvan johtajan

Kaunopuheiden ja korulauseiden aika saa jo riittää! Kunnan ruoriin tarvitaan nyt mies, joka ei turhia puheita pitele, vaan sitä vastoin hoitaa asiat ilman sen kummempaa meteliä. http://im.mtv.fi/image/1198310/landscape1…