Pensa palaa taas jäällä ja turhimmista turhinta turhuutta turataan jäällä. Kukahan muuten lystin maksaa? Homma on samaa luokkaa kuin kuiskauskilpailu, jossa kilpaillaan kuka kuiskaa kovempaa. Tässäpä sitä matkailua oike…
Olen huolissani kotipaikkakuntani mielenterveydestä sillä mielestäni se on alkanut pahasti horjumaan, joka myös näkyy häiriintyneissä lapsissa.
Lappajärven joukkue edustavat kotikuntaansa lauantaina 28. helmikuuta MTV:llä Stadi vs. Lande -ohjelmassa. Serkusten tähdittämä jakso kuvattiin vuosi sitten helmikuussa. Kokemus oli mielenkiintoinen. – Koskaan aikaisemm…
Vesistöjä ovat pilanneet maataloudesta ja metsäojista kulkeutuneet ravinteet. Humus ja kiintoaines kulkeutuvat vesistöihin ojitusten kautta. Ojia taas on kaivettu, kun soita on kuivattu metsiksi. Suomen suurin yksityine…
Kysyin järven jään perinteisesti heikkoja kohtia ja vastaukset on kuin mielipuolien kirjoituksia. Vaihdan tulevan talvi lomapaikkani toiseen kohteeseen. Noin pikkupirulliselle paikkakunnalle en rahojani jätä.
Lukaskaapas pois. Eläkeläisjuntit, varsinkin Lappajärvellä, saisivat siivota tekemänsä jäljet ja lapioida käsin kaikki kaivetut ojat takaisin umpeen. Kunnon juntteja, pilanneet tämänkin homman. Todistetusti.
Me otamme ja liitämmä Lappajärven Kauhavaan ennen pääsiäistä!
Ne petolliset huomaamattomat kohdat olisi mukava tietää. Jokisuut nyt on mitkä on heikkoja kohtia mutta joku todella yllättävä kohta jota ei tule edes ajatelleeksi?
Kauhavalla kaikki mittarit näyttää ylöspäin!On se niin KOMIAA OLLA KAUHAVALAANEN.Hypäkkää nyt äkkiä kyyttiin,niin pääsette kurjuudestanne!
Nyt kaikki miettimään sitä miten kuntaan saadaan takaisin +4000 ihmistä asumaan. Puhalletaan yhteen hiileen ja laitetaan homma toimimaan. Tässä muutama Ponsi pureskeltavaksi kylillä ja kirpputoreilla: Lappajärvi on kuin…
Halkosaaren suunnalla oli joku kiertänyt mökiltä toiselle autolla ja ainakin meidän mökkiin oli käyty katselemassa ikkunoista sisään.
Vimpeli on ykkönen ET:pn alueella pesäpallossa.
Ei varmasti ole huonompi kuin edellinen. Tämä edellinen nimittäin oli sellainen hulivili, että ei mitään rajaa. Oma etu tuli ennen kunnan etua, ja se näkyi kaikessa. Nyt se on loppu ja uusi aika on lähellä. Kuntalaiset,…
Lappajärvi ei ole enää järvi. Se on hiljainen haava maassa, karttaan jäänyt nimi, jonka tuuli lausuu yksin. Rannat, jotka ennen kantoivat naurua, verkkoja ja kesäiltojen savua, ovat nyt kylkiluita kuivuneen veden ympäri…
Mitään uutta asiaa kokeilematon ja vain vanhat 1968 luvun säännöt ohjeena mm 80 lätkät takaisin joka olis kyllä hyvä asia kuitenki. Kyläkoulut takaisin joka sekin olisi hyvä asia. Palauttaisi TAXI merkit koulutetuikke t…
https://lappajarvi.fi/ice-weekend-koko-perheen-tapahtuma/ On hyvä juttu mutta eihän jäärät kehityksen jarrut muutakuin kitisee ja valittaa ja ilkeilee. Koettakaa rauhoittua negatiiviset elämän jarrut.
Sehän olisi upea titteli liitoksen jälkeen! Titteli tekisi Lappajärven väen suopeaksi liitokseen Kauhavan kanssa,eikös??
Lappajärven johtoon on saatava joku paikallinen ja tunnistettava eläkeläinen joka on "tehnyt paljon työtä". Suotavaa olisi että olisi ollut aikanaan rakentamassa maneesia. Nyt on tarjolla hyvä paikka rautaiselle nissan …
Hankkeessa vakuusvelkojana on ollut Etelä-Pohjanmaan Osuuspankki. Tämä yleinen markkinatilannehan on ihan karmea koko valtakunnassa, jos puhutaan vapaa-ajan loma-asuntomarkkinasta. Tilanne on viimeisten neljän vuoden ai…
Hienoa että viimeinkin järki voittaa.