Muoti ja kauneusVastattu 9 kk

Asiakas ei ole aina oikeassa koskien Lindexiä

Ostin hiljattain Lindexiltä puseron, jonka olisin halunnut palauttaa tai vaihtaa muuhun tuotteeseen. Mielestäni en saanut kuittia, mutta tiliotteella näkyy ostokseni. Kävin myymälässä, mutta palautus tai vaihto ei onnis…
KellotVastattu 1 v

kulta-center tampere kellohintojen tinkivara

Hei, olen ensimmäistä kertaa menossa katsomaan kelloja tuonne Treelle, hieman alle 500,- kelloa katselisin. Olen aiemmin Keskisen kellosta pari kelloa hankkinut ja hinnoista ollaan aina päästy yksimielisyyteen, eli pien…
KellotVastattu 4 kk

Rolexit on huonoja

Minäkin olen luullut että Rolexit on kestäviä ja hyvä kelloja, mutta tänään eräs Rolexin omistaja luiskautti totuuden kellostaan. KL 26.9 Vesa Puttonen toteaa /kellona Rolex on surkea - ei pysy ajassa ja vaatii jatkuvaa…
KynnetVastattu 9 kk

Revin sienikynsin uimahallissa

Kynsisieni Kasvatetaan kynsi isoksi, väännellään se sivuille, ylös, alas. Tuoreeltaan se sattuu ja voi tulla verta. Mutta uimahallissa tai vedessä se on helpompi. Ei ole helppoa repiä yleisesti, koska jokainen kynsi on …
TuoksutVastattu 9 kk

Tuoksuja ei tarvitse niin kovin paljon

Ei ole kohteliasta ympäristöään terrorisoida tuoksuillaan. Varsinkin keinotekoiset tuoksut voivat käynnistää migreeniä, kaikki dödöt kohtauksen astmaatikoilla, ja joka tapauksessa ällötyksen. Eilen, 26.9.2025 metron ens…
Naisten muotiVastattu 9 kk

Kokeneemman naisen seksikkäin koriste

En saa silmiäni lepäämään, kun näen kultaisen ketjun naisen nilkassa. Erityisesti sellaisen hiukan kokeneemman kaunokaisen. Mitä mieltä, kahle vai koruja?
HiuksetVastattu 9 kk

Uusi hiustenleikkaus ei miellytä

Menin kampaajalle tarkoituksena tasoittaa latvat samaan malliin kuin aiemmin oli leikattu. Minulla oli jonkinlainen polkkatukka, ehkä aavistuksen latvoista kerrostettu. Kampaaja onnistui houkuttelemaan minut kokeilemaan…
HiuksetVastattu 9 kk

Onko tämä huijausta?

Mainostetaan uutta hiustuotetta joka räjäyttää hiustenkasvun ja saa jopa kuolleet hiustupet eloon. On paljon kuvia ennen ja jälkeen mutta kyllä epäilyttää että onko se totta. Heti alkoi varoituskellot soida kun tuotetta…
KengätVastattu 9 kk

Tämä ei ole mainos ..

..muta vuosien kokemuksella voin sanoa että parhaat ja kestävimmät kengät on Skechers Itse ostin neljä vuotta sitten Skechers kävelykengät joilla olen myös patikoinut. Nyt vasta neljän vuoden kovan käytön jälkeen on poh…
KauneudenhoitoVastattu 1 v

keraston onko huijausta?

Mainostetaan uutta hiustuotetta joka räjäyttää hiustenkasvun ja saa jopa kuolleet hiustupet eloon. On paljon kuvia ennen ja jälkeen mutta kyllä epäilyttää että onko se totta. Heti alkoi varoituskellot soida kun tuotetta…
KauneudenhoitoVastattu 11 kk

huijauslääke keraston

Markkinoidaan uutta ihmelääkettä jota sivustolla suosittelee professori Ville Ruusula josta en ainakaan minä löytänyt mitään tietoja joten on varmasti huijausta. Kalju jää mutta rahat lähtee ainakin tällä tuotteella
Muoti ja kauneusVastattu 1 v

Mitä ajattelet sukkahousuista miehellä

Mitä ajattelisit jos huomaisit esim. miespuolisella työkaverilla housujen alta pilkistävästä sukkahousujen vyötärönauhasta? Tai jos menisit käymään tutun luona kylässä ja huomaisit hänellä pyykkikorissa sukkahousut tai …
Naisten muotiVastattu 3 kk

LINNEA BUTIIKKI HELSINKI

Tilasin Linnea Butiikki Helsingistä puseron. Pusero tuli ilmeisesti Kiinasta, muttei saman lainen kuin kuvassa. Hinta oli liian hyvä tarjous! Puseron laatu ei lähelläkään kuvan mallia.