Minulla oli Jumbon Toskanan matkan ja "Matkatoimistona" oli joku Universal T,,,siis varasinkin jo Toukokuussa kyseisen reissun. Matkat piti olla 8 ja 15.10. Asken kyselin tuolta yhtiöstä että milloin saan alkaa pakkaama…
Mikä on tämä Natur *Med milläkaikki matkustaa täällä toscanaan, kiitos etukäteen
Saako Italiassa ja nimenomaan Roomassa laittaa vessapaperia pyttyyn? Vai onko siellä sama käytäntö kuin jossakin muissa välimeren maissa, että paperi laitetaan roskikseen.
Olen varannut matkan 13.10 Naxokseen. Nyt vähän mietiskelen, että teinköhän viisaasti, kun varasin majoituksen ilman uima-allasta?Nyt näköjään vielä ehtisi vaihtaa uima-altaalla varustettuun majoitukseenkin. Haaveilin s…
En ole aikaisemmin Roomassa käynyt, ja vaikka kartoista tietysti pystyy hieman Rooman keskustaa hahmottamaan, kysyisin silti, mistäpäin keskustaa hotelli kannattaa varata? Jos haluaa kiertää perusturistikohteet, mieluit…
Italiaan ensi kesänä ajateltu matkustaa. 4 henkinen perhe, lapset ala-asteikäiset. Suositelkaa kohdetta ja hotellia: pulihoito, ranta lähellä.
Aikaa jatkolentoa odotellessa olisi 12 tuntia eli 6-10 tuntia olisi käytettävissä kaupungissa. Minne lentokenttäbussit "rantautuu" ja mitä näkemisenarvoisia paikkoja olisi aseman lähistöllä? Roomahan on kyllä näkemistä …
Tietääköhän kukaan, minkä takia Italialaisessa kulttuurissa kahviin "saa" lisätä maitoa vain aamuisin?
Tietääkö kukaan saako roomasta tai ylipäätänsä italiasta vanilja tai suklaa-makuisia tupakkeja? ainakin espanjassa on:) ja minkähän merkkisiä tupakkeja ovat nuo vanilja ja suklaa?
Onko joku tänä vuonna Venetsiassa matkustanut hankkinut itselleen Venetsiakortin? Joskus aikaisemmin korttiin on sisältynyt myös vaporettomatkat, mutta miten mahtaa olla tänä päivänä? Kaikenlaisia vinkkejä Venetsiaan ot…
Onko jollain kokemusta parmesan yms. juustomähkäleen tuomisesta tuliaisina italiasta lentokoneessa (matkatavaroissa , ruumassa). Säilyykö se ja kuinka juustot kannattasi pakata jotta ei tulisi tehtyä turhaa työtä.
Millainen Rooma on turistin kannalta talviaikaan? Ainakin turisteja hieman vähemmän. Keli tuskin suomalaiselle ongelma, mutta jääkö jostain must-nähtävyyksistä paitsi?
Mä olen suunnilleen ala-asteikäisestä lähtien halunnut nähdä Pompeijn. Huomasin edulliset lennot Napoliin, itseasiassa varmaan edullisimmat kun olen ikinä nähnyt ja matka on lentojen osalta nyt hanskassa. Ajattelin että…
Tulipahan koettua tuo taskuvarkaiden paratiisikin. Itse Rooma oli kieltämättä hieno ja vaikuttava paikka,mutta siinämielessä oli turhauttavaa ja energiaa kuluttavaa kun piti koko ajan olla pyyröllään omaisuutensa takia.…
Ensi toukokuussa olen menossa mieheni kanssa Italiaan niin, että lennot on Firenzeen ja asunto vuokrattu myös sieltä. Olemme perillä 8 päivää, joista kuusi ajattelimme viettää ihan Firenzessä, mutta ajatus oli, että kah…
Moikat! pohditaan tässä sisilian reissua syksylle. loka tai marraskuulle... harrastusreissu olisi mielessä lajina leijasurffaus. kiinnostaakin nuo sisilian rannat...onko kivikkoisia? pitkälle matalaa? onko leijasurffaji…
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2013072317290132_ul.shtml Asialla romanialaisia: http://roma.repubblica.it/cronaca/2013/07/22/news/aggressione_alle_terme_di_diocleziano_rapina_due_turisti_finlandesi_arrestato-63482400/…
Paljonko olette maksaneet lennoista Firenzeen? Lufthansan lennot yhdellä välilaskulla ensi keväälle maksaa nyt 260 e/ hlö. Tuntuu hintavalta mutta saaneeko edes halvemmalla, onko kokemuksia?? Viimeksi mentiin Rooman kau…
Olemme heinäkuun lopulla vuokra-autolla Milano-Como -Garda-Verona alueella. Silmiini osui ylistystä Dolomiitien maisematiestä . Kiinnostaisi todellinen serpentiinite jylhine maisemineen . Mistä pitäisi aloittaa ja mihin…
onko siis halvempaa ostaa junalippu italiassa netistä,vai paikan päältä asemalla, 15 elokuuta firenze-arezzo .????