nyt mennään kuudettä päivää, kun aikuiselle Sisu-kissalle tuli kodittomilta kissoilta kaveriksi aikuinen Pertsa-kissa. Molemmat leikattuja kolleja. Pertsa pysyttelee sohvien alla piilossa ja jos uskaltautuu sieltä liikk…
Kävin eilen eläinlääkärissä tarkistuttamassa kollikissani korvat koska niissä oli purumaista töhnää (kirjoittelin niistä tänne aikaisemminkin) ja selvisi että kyseessä on kuin onkin korvapunkki. Lääkäri puhdisti korvat …
Eli siis kissamme Topi on 17-vuotias vanhus, joka tuntuu elävän jo viimeisiä päiviään. Huomasimme tässä lähipäivinä että sillä on pää alhaalla vasten tahtoaan, ja silmät auki aivan kuin se olisi kauhistuneen näköinen. P…
Kissallani on rotuominaisuus sellaiset kipparakorvat (american curl), joihin muodostuu paljon mustaa vaikkua. Joskus se raapii ja vikisee kovasti ja minua kauhistuttaa. Kerran kävimme eläinlääkärillä ja tämä putsasi kor…
Onko kellekään pidempään kyseistä kissanhiekkaa käyttäneille tullut minkäänlaisia hengitysteiden oireita? Tammikuun alusta asti olen käyttänyt tuota puupelletti"hiekkaa" ja nyt mietin aiheuttaako se limaisuutta kehkoput…
Morjensta pöytään. Meillä tuollainen reilu 6kk kissa, joka ripuloi jatkuvasti. On madotettu, on saanut rokotukset jne jne.. Kyseessä sisäkissa. Yritettiin pysyä tietyssä ruokamerkissä ja ruokalaadussa ja madotettiin.. E…
Vanhalla kissallani on vaivaa kynsistä,mutta myös hyötyä. Kun kissa oli nuori ja raapi huonekaluja,kyselin kynnenleikkuusta ja sain vastaukseksi että ei saa leikata ja jos on pakko leikata,kissalle pitää antaa kovasti v…
Itselläni on kolme kissaa, joista yksi on isokokoinen ja kaksi muuta ovat pienempiä/sirompia. Olen pidemmän aikaa etsiskellyt kantokoppaa, mutta pitkien matkojen vuoksi kopan olisi hyvä olla sellainen, johon mahtuisi pi…
Yksi matolääkehän ei ilmeisesti tehoa kaikkiin matolajeihin, kuten sain tässä huomata. Eli annatteko kissallenne yleensä paria matolääkettä kerralla vai eri lääkettä eri kertoina? Itselläni on pentukissa, jolle olen nyt…
Moi, koko ikäni (19v) olen asunut pk-seudulla kerrostaloissa kissojen (max 2kpl kerrallaan) kanssa. Aika ajoin tuppaa ahdistamaan niiden elämän tylsyys. Vanhempaa kissaa vein säännöllisesti ulos viel n. vuosi sitten, ny…
sain joku aika sit 9 viikkoa vanhan kissanpennun joka on tietenkin poika.emme uskaltaneet tyttöä ottaa ku se ois ruvennut tekemään ennen kuin se olisi ollut vuoden pentuja.no joka tapauksessa ku saimme sen olimme iloisi…
ulkotarhahan on aidattu ja suojattu vai onko kissalle tärkeää saada maankosketus luonnosta
haluaisin että kissalla olisi oma peti, tyyny jossa lepäisi mutta ei mikään kelpaa, vaan hän haluaa tunkeä sänkyyn tyynyn väliin tai täkin alle, yleensä kaikkiin ahtaisiin paikkoihin. Olisikohan peti jossa katto parempi…
Voiko eläinlääkäriltä saada puhelimitse Stronghold-reseptin? Meiän kissoilla on korvatulehdus, mut ei voida viedä niitä eläinlääkäriin, koska toinen ei oo käynyt 7-8-vuoteen eläinlääkärissä, enkä tiiä miten se kestäis s…
Meiltä katosi Minttu-niminen leikattu poikakissa 27.lokakuuta Lustilantieltä Kauhajoelta. Minttu on aika pullea, kermanvärinen raitoja. Puh. 0451308956/Annika
Hei! Meillä on noin neljävuotias naaraskissa joka steriloitiin muutama vuosi sitten. Leikkausalueelle ei kuitenkaan koskaan kasvanut karvoja takaisin. Pienen pieni tynkä vain mutta lähes kaljuksi sitä voisi sanoa. Mistä…
Onko mahdollista aloittaa kissa-agility vasta aikuisella iällä. Mulla pari kissaa jotka on 3 ja 4 vuotta, siamilaisia sisäkissoja ja ajattelin että vois olla hyvä harrastus, kun ovat kovin energisiä. Siis oppiiko kissa …
Sedälläni on kolme-neljä vuotta vanha leikattu uroskissa. Setä on nyt parannellut viikkoja vaikeaa sairauttaa sairaalassa ja olen joutunut naapurina hänen kissan hoitajakseen. Maalla kissat viettävät kesäajan pääasiassa…
olen varmaan paaponut mirrini pilalle, saa minulta leikkiseuraa,herkkuruokaa ja huomiota mutta: kissa kakkii välillä mielenosoitukseksi eteiseen jos ei pääse viileälle parvekkeelle ulkoilemaan tai puhun pitkään puhelime…
Olen lähdössä jouluna kahdeksi viikoksi lappiin ja tarvitsen matkani ajaksi kissoilleni(2) hoitopaikan. Olen juuri muuttanut Hämeenlinnaan ja löysin googlettamalla Kissahotelli Vilkkilä-nimisen hoitolan. Hoitola sijaits…