Olen saamassa elämäni ensimmäisen oman kissan tänä kesänä (12 viikkoa vanha tyttöpentu), ja yritän nyt ottaa selvää, miten pystyn tarjoamaan kissalle mahdollisimman hyvä elämän. Oikea ruokinta ja lääkäriasiat ovat minul…
Löysin hometta täydestä pyykkikoristani. Oli ollut märkä matto korin päällä niin oli kerääntynyt. Mietin ennen kun huomasin että mitä kissani oikein kaivelee katon alta. Oli aina vartalo pitkänä ja nuuskitteli/söi? Ja n…
Heipä hei kaikki. Itselläni on vuoden vanha, leikattu uros kissa, joka maukuu ja "juttelee" aivan jatkuvasti. Eipä tuossa mitään, kyllähän sitä ääntä saa olla päiväs aikaan, mutta että yölläkin serenaadit. Herralla ei m…
Hei! Osaako kukaan neuvoa, mitä tehdä kissalle, joka jo viikon verran ollut syömättä. Lopetti syömisen kuin seinään, juuri viikko sitä ennen oli käyty lääkärillä verikokeessa juomisen ja laihtumisen takia. Munuaisarvois…
Hei! Olen 16-vuotias ja asun lomat vanhempieni luona, muutoin opiskelen eri paikkakunnalla. Meillä (tai siis minulla) on scottish fold -rotuinen kissarouva, täyttää tänä kesänä neljä vuotta. Se on ollut koko ikänsä sisä…
Hei! Tuttavani kissan korvan kärkeen on pari kuukautta sitten ilmestynyt pieni patti tai pahkura, joka on pikkuhiljaa kasvanut. Patti ei ole ihon alla ja kissa ei raavi tai aristele sitä. Pari kuukautta sitten samasta k…
Meillä on löytökissa, joka on ollut meillä nyt 5 kk ja on muuten sopeutunut täydellisesti, mutta ei anna ottaa lattialta syliin. Eli: emme saa sitä kantokoppaan, ei päästä mökille eikä lääkärille. Mitä teen ??? Kantokop…
Sain tuttaviltani aikuisen leikatun sisäkissakollin, löytöeläintaustalla, nyt sisäkissana viim. n. 3 vuotta. Sain sen siis kerrostalosta rivitaloon. Ei niinkään sylikissa vaikka kehrää ja puskee, ei nuku vieressä vaan p…
Viiden vuoden ikäinen leikattu poikakissani on mielestäni ihan selvästi tylsistynyt. Koko alkuvuoden olen joutunut tekemään tosi pitkää työpäivää ja ehtinyt lähinnä käydä kotona nukkumassa, tokihan siinä tulee katille t…
Olen lähdössä lomalle 15.8-4.9 ja tarvitsisin kissalle hoitajan,tai hoitopaikan helsingin kontulasta. Asialliset vastaukset cincinellisirpa@gmail.com Roope haluaisi kissarakkaasen perheeseen, tottunut matkaaja hoitomaks…
Onko kellään kokemusta voiko kissaa pitää reissussa mukana asuntoautossa noin viikon? Ulos pääsisi valjaissa toki kun olemme paikoillaan. Autossa matkustaa normaalisti ok. Olisiko reissu kissalle raskas? En raski jättää…
Joo. No. Kissa. Söi. Tässä. Kyyn. Puremaan. 1/2 ja myöhemmin toisen 1/2 tablettia. Eiii ole kissaa sen jälkeen näkynyt, kuollut(ko) ei löydy mistään ei metsästä naapureiltkin kysytty, eivät oo nähny. Voiko kissa delata …
Hei, mulla on entuudestaan 11kk vanha leikkaamaton tyttökissa ja toin taloon keskiviikkona 10vk vanhan leikkaamattoman poikakissan. Aluksi tyttökissani sähisi ja pelkäsi kovasti ja poikakissa halusi kovasti tutustua tyt…
Sain tutulta kissan pennun ja mittasin siltä tänään lämmön. Lämpöä kissalla oli vain 34.1 c'. Mistä tämä saattaisi johtua? Ja mitä voin asialle tehdä ennen kuin menen eläinlääkäriin??
Ositin 3 päivää sitten kissanpennun, jonka uskon olevan sairas, kissalta tulee limaa ja verta takapuolesta!?!?!?! Kissa voi myös olla tiinenä, mutta ei syö juuri mitään! Mitä voin tehdä ja mistä tämä johtuu??
Kissani ei ole vielä raskaana, mutta haluan ottaa kaiken mahdollisen tiedon ylös ennen kuin poikakissa tulee ensi viikolla taloon (vasta10viikkoa vanha) että osaan tulevaisuudessa hoitaa oikein. Luin tätä artikkelia: ht…
Hei. Hankin itselleni kissan tuossa lokakuussa, luovutusikäisenä. Ja kuukausi sitten luovutusiässä olevan kanin. Ongelma on, että vaikka kuinka olen yrittänyt "kouluttaa" kissaa jättämään kanin rauhaan, se silti ei voi …
Kissani raapii korvansa verille, ja viime kesänä vein sen eläinlääkäriin, joka veloitti minulta korvatulehduksesta 168 euroa, joka on todella paljon minun rahoistani. Nyt rahani ovat aivan loppu, menen ensi viikolla lei…
Mitä olette mieltä kun on suunnilleen vuoden ikäinen tyttökissa (iästä ei voi olla ihan varma koska on navetasta/tallista kotoisin) jota ei ole rokotettu koskaan, madotettu on säännöllisesti ja nyt oli ensimmäinen kiima…
Minulla iso tyttökissa, joka pissaa seisoen ja vasten etuseinää. Tästä johtuen hiekkalaatikkona on käytetty kaikenlaisia mahdollisia korkeita muovilaatikoita. Korkeuden oltava liki 50 senttiä. Luukullinen ei varmaan toi…