MaalausVastattu 5 v

Ottosson Pellavaöljymaali

Mitä mieltä Ottossonin maalista. Korjasimme vanhojen kkunoiden kittisaumoja ko. valmistajan maalilla eikä mennyt vuottakaan kun maali kuoriutui irti. Syytä tähän kyselimme Hattulassa josta maali oli ostettu mutta maalin…
MaalausVastattu 6 v

Akryylimassan valkoinen värisävy

Ajattelin, että seuraavan taloni sisäseinät maalaan akryylimassan valkoisella värillä. Olisi kätevää paikkailla nurkkia ja koloja, kun valkoinen väri olisi akryylimassan kanssa samaa väriä :) Mikähän värikoodi olisi hyv…
MaalausVastattu 6 v

Maassa olevan betonisen kannen pinnoitus?

Meillä on keskellä pihaa betoninen kaivonkansi jonka alla talotekniikka. Kaivo on jätetty alunperin sen verran korkeaksi ettei sitä voi peittää ilman että koko pihatasoa nostettaisiin. Kaivo ei muuten haittaa mutta harm…
MaalausVastattu 6 v

Miten maalitahra pois terassilta?

Voi apua! Onnistuin saamaan maalitahrat viikon vanhalle uudelle terassilleni...jätesäkistä vuoti sinne heitetty pensseli ja nyt uritetulla laudalla on ikävät tahrat...millä saan ne kätevimmin pois, ettei lauta siellä al…
MaalausVastattu 5 v

Keittiön kaapiston ovien maalaus

Keittiön kaapiston ovet, laatikostojen päädyt eli kaikki mikä näkyy kuvissa oranssina, pitäisi maalata vaaleiksi. https://aijaa.com/nOIOQc Ovien toista puolta ei välttämättä tarvii maalata, tosin teippaamisessakin on is…
MaalausVastattu 6 v

Mikä maali peltikylppärin kattoon?

Asun 1978 rakennetussa kerrostalossa jossa on ns. peltikylppäri. On aika maalata sen katto uudelleen.R iittääkö pelkkä pesu maalipesuaineella ja päälle maali? Mikä on oikea maali kylpyhuoneen kattoon? Minulla ei ole aav…
MaalausEi vastauksia

PELTIKATTOMAALI, HARMAA, BILTEMASTA

Mitä harmaan sävyä (vaalea, keskiharmaa, tumma) Bilteman harmaa peltikattomaali edustaa? Onko kenelläkään kokemusta/näkemystä? Biltema ei pystynyt auttamaan.
MaalausEi vastauksia

vanhan kuistin lautalatian maalasu

Vanhan hirsirakennuksen lankkulattia on joskus kymmeniä vuosia sitten, maalattu tummanruskeaksi jollakin - en tiedä, millä. Maali on osittain kulunut pois, osaksi sitä on esim.seinustalla ja keskellä kuistia maton alla.…
MaalausEi vastauksia

Uula Color Oy maalit palautetta - Huonoa asiakaspalvelua

Todella huonoa asiakaspalvelua ja neuvontaa. En suosittele Uulaa. Teetin Uulan ohjeiden mukaan tummemman harmaata heidän jälleenmyyjällä. Maalista tuli RUSKEAA. Heidän neuvontaan ei kannata luottaa yhtään. Palvelu muuto…
MaalausVastattu 6 v

Valkonen spray peitti tosi huonosti

Ostin Mastonin spraymaalinpurkin, maalarin valkoinen, matta. Yksi 2,5 m jalkalistanpätkä piti suhauttaa väriin. Pohjamaalasin sen ekana vaaleanharmaalla pohjamaalilla, hioin kevyesti 320 hiekkapaperilla ja sitten piti m…
MaalausVastattu 6 v

Pitkänukkaisen telan puhdistus

Miten pitkänukkaisen telan saisi puhtaaksi, liotuksen ja huuhtelun jälkeenkin maalia tuntuu vaan irtoavan ja irtoavan. Jos jatkaisin samalla maalilla lyhyen ajan sisään niin olisin tietenkin laittanut sen muovipussiin j…
MaalausVastattu 6 v

Pihakeinun maalaus

Pihakeinu n. viisi vuotta vanha, siinä on jokin käsittely mutta suureksi osaksi näyttää harmaalle. Haluaisin keinun erittäin tummanpunaiseksi, mikä maali olisi oikea tarkoitukseen?
MaalausVastattu 6 v

Toinen kerros maalia kuplii

Moi, Sanokaas mistä voi johtua, että pyörää spaylla maalatessa toinen maalikerros alkoi kuplimaan. Kuva on tuolla: https://aijaa.com/swgafV Maalausten välillä on noin 24h. Lämpötila noin 10 astetta. Maali Maston pinkki …
MaalausVastattu 6 v

Pohjamaalaus

Onko erityisesti pohjamaaliksi ilmoitettu maali paremmin pysyvää? Aikaisemmin maalattu, nyt raavitaan hilseet pois. Tietäisikö joku?