Onko mahdollista , asun Skånessa näin täälä rosmariinipuskan ja tuli mieleeni puska joka kasvoi isoisäni ulkorakennuksen murkalla pohjanmaalla se haisee samta,onko se mahdollista internetin mukaan rosmariini ei pärjää u…
Ostin ison muoviruukun, jonka pohjassa ei ole reikää. Mukana tuli n. 10 sentin pituinen muoviputken pätkä. Onko tarkoitus, että ruukun pohjaan porataan tuon muoviputken läpimittainen reikä ja muoviputki laitetaan siihen…
Hei puutarhan onnekkaat omistajat, Kysyttävää olisi kokeneimmilta: Pihaani ympäröi orapihlaja-aita. Ulko-varastooni on eksynyt hiiriä/rottia, mitä pyydystän silloin tällöin. Nyt kevään loppupuolella kuulen kuinka orapih…
Pitäisi laittaa vesiletku ulkohanaan. Mutta miten osaan ostaa oikeanlaisen liittimen ?????
Löytyisikö tälläiselle toiminnalle mielenkiintoa? Parin ystäväni kanssa mietimme yhdistyksen perustamista. Ajatuksena olisi perustaa yhdistys joka järjestää halukkaille jäsenille siementen ja taimien vaihto rinkiä. Vai …
Koskee niitä joiden tontti rajoittuu puistoon tai metsään. Olen suunnitellut hedelmä puiden istuttamista naapurin puolelle. Epäröin täysimittaisten puiden istutusta. Olisi turhan silmiinpistävää. Voisiko laittaa pienemp…
Moni tuskailee kun suurella vaivalla istutetut sinivuokot kasvaa kituuttaen ja taantuu kokonaankin pois. Usein syy on hapan maa. Suomen maaperä on yleisesti hapan ja vuokkojen kasvupaikkoja on tästä syystä joillakin alu…
Asun kaukana lapsuusmaisemista. Mietin sellaista, että jos vaikka kesäaikaan sillä suunnalla kävisin, niin paikkakunnan uudella ja vanhalla hautausmaalla haluaisin käydä. Koska kävisin useilla haudoille, niin en voi kov…
Kevät on jo ja sen huomaa, kun jalat vievät kohti vihreitä ja kukkivia näkyjä, siemeniä ym ostelemaan, saisipa niitä kirppareiltakin edullisesti ja enemmän. Arvelen, että monilla keväinen kasvien kasvatushuuma kaikkinee…
En tiedä miksi, mutta erityisesti tänä kesänä varikset/harakat on syöksyneet pihakeinun kimppuun, repineet kangaskaton ja tyynyjä ! Kattoon niittasin vielä vanhan kerniliinan päälle, ei auttanut ! Pitääkö todella pilkko…
Pihallamme kasvaa viisi aika kookasta puuta.. ja olen harkinnut niiden kaadattamista ammattilaiselle. Miten nää yleensä toimii. Siis tekevätkö homman loppuun eli kaatavat puut. Katkoivat ja halkovat sopivan kokoisiksi p…
Ruotsissa keksineet hyvän tavan päästä eroon muurahaisista, rautakanki vaan pystyyn muurhaiskekoon. Johtaa talvella kylmää kekoon joten muurahaisten täytyy rakentaa uusi keko muualle, ei tarvitse tappaa. https://www.ilt…
caravan puutarhajyrsin ostettu keskolta 70-80lukujen väliltä , kaasuttimen ja kaasuvaijerin väliltä puuttuu ilmeisesti joku osa kun stop ran kahva ei tee muutoksia varsinaiseen kaasarin toimintaan.
Rintamamiestalon piha-alueet olivat ilman rajaavaa aitaa 40 vuotta. Sitten naapuri istutti 6 Tuijan tainta. Nyt Tuija-aita on osittain tontillamme. Tuija-aita varjostaa pihaa mm, nurmikko ei kasva ja aitaan on kasvanut …
Olen vuosien aikana rajannut tonttiani vain pienempään osaan, eli olen jättänyt ajamatta nurmikon aina vain suuremmalta alueelta. Mitä sitä ihminen isolla pihalla tekee. Kun käyn katsomassa siellä pari metrisessä tiheik…
Pelastakaa mehiläiset sarja katsottavissa Areenassa. https://areena.yle.fi/1-50692095 Mehiläiset (kimalaiset ja muut pölyyttäjät) ovat elintärkeitä pölyttäjiä, joita ilman emme voisi kasvattaa ruokaa. Mehiläiset ovat ku…
Heips! Meillä on ollut vuosia ongelmia naapureiden kanssa. Muutimme tontille kesällä 2006, jolloin myös tuli lentämällä naapurit, samaan saamarin keskeneräiseen pihaamme, eli muurahaisarmeija pudotteli siipensä meidän s…
tälläisen löysin cvanhalta pellolta olisi kiva tietää mikä kasvi, epäilen varpukasviksi, netistä en löytänyt. tietääkö joku? https://ibb.co/2nH9Kpk
Ostin tok mannilta tarjouspelargoneja 4 kympillä, jotka kukkivat komeesti ja joissa oli nuppuja runsaasti. Nyt ne juroo eivätkä nuput aukea, vaan näyttää siltä, että nuput kuivuvat keltaisiksi. Jopa nuput, joissa osa ku…
Jokohan suojaverkon voi poistaa vaikka on tulossa vähän viileämpää?