Hei! Millä lannoitteella olette saaneet pelargoninne kukkimaan koko kesän? Itse olen käyttänyt Biolanin kanankakkaa, mutta onko se sittenkään sopiva lannoite? Välillä kukkani melkein kuolivat jatkuvista sateista. Nyt ne…
Luulin keväällä ostavani muraatin. Lehti oli samanlainen mutta isompi. Vähän ajan kuluttua huomasin, että muraatista ei todellakaan ole kyse sillä varret eivät ole puumaisia vaan vihreää ja "mehevän" oloinen. Muuten kas…
mistä tietää milloin voi alkaa keräämään krassin siemeniä?
Hei Voiko marketasta, ahkeraliisasta ja mustasilmästäsusannasta ottaa siemeniä talteen? Jos saa, miten ja pitääkö niitä kuivattaa?
Hei! Etsin tulevaan hääkimppuuni heleän lohenpunaisia kukkia. Kukan muodolla ei sinäänsä väliä, kimpusta tulee ISO ja pyöreä :) Mielipidettä myös kyselisin, voiko Iiristä käyttää kimpussa (ystävien mielestä sopii vain s…
Onko joku onnistuneesti talvettanut kesädaalian juurakoita? Luulisi, että se olisi mahdollista. Mitä pitää ottaa huomioon, kun kylmätilaa on vain jää- ja viileäkaappi?
Krassieni lehdet siis kellastuvat runsaasti. Olen kylvänyt ne laatikkoon ulos huhtikuun lopussa. Kukkivat kyllä runsaasti eikä lehdissä ole mitään ötököitä. Ne kasvavat laihassa mullassa, jotteivat lehdet liikaa rehotta…
Tilasin siemeniä keväällä netin kautta Exotic Gardenista. En juurikaan pidä krasseista, mutta idiootti varmoja ovat. Etsiskelin poikkeavan värisiä. Tilasin "Princess of India", "Salmon Baby" ja " Black Velvet" nimisiä s…
Ostin keväällä paikallisesta puutarhamyymälästä viisi ruusuliisaa (kerrottuja ahkeraliisoja), kaksi syvänpunaista ja kolme punavalkoista. Punaiset laitoin kummankin omaan ruukkuunsa ja punavalkoiset isompaan amppeliruuk…
minulla on ensimmäisen kerran pari miljoonakelloa.toionen on idän puolen parvekkeella,johon paistaa aaamuaurinko,mutta iltapäivän ja illan on täysvarjo.toisen siirsin lännen puolen parvekkeelle,johon paistaa iltapäivä j…
Tarvitseeko lumihiutale amppelikukasta nyppiä kuihtuneet kukat pois vai tippuuko ne itsestään. Ovat nimittäin pienet kukat. Kova nyppiminen.
miten saan pikkumadot pois kärhöstä......niitä tulee eka kukinnan jälkeen.....ja syö lehdet???
Parvekkeellani on seinustalla tavallinen parvekelaatikko, jossa n. 25 cm korkuisia köynnöskrasseja. Seinällä on muoviritilä. Taaimmaiset taimet saan ujutettua sen varaan, mutta muut rempsottavat hujan hajan. Voisinko vi…
Minulla on kumpainenkin amppelina. Miljoonakello hyvin aurinkoisella paikalla terassilla ja diana puolivarjossa. Kumpikin kärsi viime viikkojen kovista tuulista ilmeisesti siinä määrin, että lehdet ovat kauttaaltaan rus…
Ostin ruukussa olevan hämähäkkikukan ja juuri silloin ei netti toiminut ja pöljänä vain istutin sen isompaan ruukkuun ja pistin terassille (ajattelin että voin siirtää sen ruukussa varjoon jos ei sovikaan aurinkoon neti…
Ostin myymälästä yhdenaika hentoisen keijunmekon ja istutin sen suurempaan astiaan hopeaputouksen kanssa. Pitäisikö sitä latvoa jotta se tuuhistuisi vai kasvaako siitä kesän mittaan tuuheampi muutenkin.
Pari pelargoniaa kärsi öisestä kylmästä, lehdet osittain paleltuneet ja kukat ja osa nupuista nuutuneita. Mahtavatko vielä elpyä kasvamaan vai joutuuko heittämään pois.
Onko kukaan kasvattanut karakallapapua? Neuvoja ja kokemuksia kaivattaisiin. Kiitos!
Kovalla touhulla ja työllä kanniskelimme kahta ämpäriä ulos ja sisään, aurinkoon, suihkuttelimme. Nyt epäilen, että kasvatan pelkkiä varsia. Ei nupun nuppua, tuskin tulee uusia perunoita. Kuinka niukalla kastelulla ne p…
Ostin kaksi erilaista mansikka-amppelia, toisesta olemme syöneet jo muutaman kypsän mansikan, mutta näyttää heikolta taimelta. Uusia kukintoja ei näy, ehkä tulee juuresta myöhemmin? Toinen on tuuhea, vaaleanpunakukkaine…