Kanit popsii kaiken

Lumi on sulanut ja sipulikukat nousevat maasta. On idänsinililjaa, helmihyasinttia, krookusta, tulppaania ja narsissia. Tai oikeastaan pikemminkin olisi. Mutta voi surku! Sitä mukaa kun ne alkavat kasvaa, ne päätyvät ka…

Kissankakka piti jyrsijät ulkona talosta

Minulla on iso kesätalo ja viime keväänä hommasin kissanpennun. Joka talvi on hiiret ja rotat käyneet talossa syömässä ruokapaketteja ja talouspapereita. Pennullani on tapana kakkia välillä ympäriinsä ja kissankakkaa ol…

Luteita kyläpaikassa

Moikka! Elikkä olimme perheeni kanssa tutuilla yökylässä ja sängyltä jossa nukuimme löytyi lutikka. Olemme aiemmin olleet samassa kyläpaikassa yötä, eikä ole ollut luteista tietoa. Puremia on tullut kyläpaikasta, enkä o…

MIKÄ MAHTAA PEITELLÄ

puuliiteriin sijoittamani rotanmyrkky syötin....ensin siitä hävisikin jonkin verran ja sitten alkoi peittely. Oli ladottu oikein siististi lastuja ja jopa sentin paksuinen, n. 35 sm pitkä tikkukin oli aseteltu kasan pää…

missä taas mennää

Malationi tai malasiini ! Missä myydään?? Esim luin että täille sitä on annettu, mutta sekin tarvitsee lääkärinreseptin. Mistä me kasvihoitajat saamme myrkkyjä?

Terijoen salavan tuholaiset?

Mikä mahtaa olla musta pieni todella kamalalle haiseva ötökkä joka vainoaa Terijoen salava-puutani? Ja varsinkin miten niistä pääsisi eroon? Ne haisee pistävälle, jotenkin metalliselle ja niin voimakkaalle että puun all…

Millä myyrällä ei multakasoja?

Pihalla on myyrän tekemiä reikiä mutta ei näy multakasoja missään? Mikä myyrä se oikein on? Katajan juuren molemmin puolin maa painuu jalkojen alla ja on niitä kolosia ja kataja puoliksi ruskea. Oja menee pihan vierestä…

Mikä tuli perunanvarsiin

Varresta pätkä menee ensin ruskeaksi, sitten alkaa kuivua ja lopulta katkee. Lehtiin tulee laikkuja ja lopulta koko lehti kuivuu. Kyseessä ei ole perunarutto. 30 vuotta olen puutarhassani kasvattanut perunoita eikä täll…

Homesieni pihassa?

Minulla on erikoinen ? ongelma. Rännin alla rivitaloasuntoni pihalla haisee home todella pahasti todennäköisesti joku sieni on pesiytynyt sinne koska mitään näkyvää hometta siellä ei ole eikä mitään mikä voisi homehtua.…

Citykanin karkoitus puutarhasta

Onko kenelläkään hyvää neuvoa miten citykani voidaan karkottaa puutarhasta? Ihmettelin pitkään kukkapenkkiin ilmestyvää koloa, joka ei vastaa myyrän kolon tunnuspiirteitä kunnes eilen sain näköhvainnolla varmuuden, että…

Lehtikaali ja madot

Olen kylvänyt parvekelaatikkoon lehtikaalia ja vaivana on näköjään jopa kahdenlaisen erinäköiset toukat jotka käyvät lehtien, varsinkin ihan uusien, kimpuun. Toiset toukat erittävät seittiä. Miten näitä saa torjuttua? E…

Kirvoja nurmikolla, omenapuissa, kukissa....

Meillä on tuore puutarha. Nurmikko kylvetty, omenapuut ja kukat istutettu tänä keväänä. Koko piha kuhisee kirvoja, mustia pieniä ötököitä. Yksi omenapuu näyttää jo todella kärsineeltä. Munia oli monessa lehdessä ja oliv…

ampiaispesä

Nämä jepet ovat tehneet pesän taloni takaseinän tiilen välissä olevaan rakoon joka on terassin vieressä! Alussa ei haitannut, mutta nyt alkaa olla aktiivista pörräys ympärillä ja talossa asuu pieni tyttönen! Voisiko jok…

Mikä paras syötti loukussa?

Tietääkö kukaan mikä syötti olisi myyrien mieleen hiirenloukussa? Ulkovajassani oli talven aikana levitelty nurmikonsiemen pussi jyrsijöiden toimesta ja olen yrittänyt hävittää tuholaisia perinteisillä hiirenloukuilla s…

Toukat

On vallannut angervon, ne on pieniä vihreitä ja rouskuttaa niin että ääni kuuluu. Mitä niistä tulee?