Siis kysyisin, miten tämä käytännössä tapahtuu? Arvonnalla kuulemma, mutta miten toimia ja pitääkö ensin tulla jäseneksi kyseiseen siirtolapuutarhaan? Tuo alkuperäinen siirtolapuutarhaidea kun on täysin vesittynyt nykyi…
Kiinnostaa viljely ja tässä (http://punainentupa.tumblr.com/) olevan kivankokoinen läntti vihannesviljelmile. Hinta hyvä pk-seudun mökkeihin verrattuna meinaan. Mutta voisiko toimia vaikkei ehdikään käydä paikalla kuin …
Olen kymmenen vuoden ajan käynyt erään alle 20000 asukkaan hämäläisen kaupungin siirtolapuutarhassa äitiäni auttelemassa. Aina kun satun kävelemään kahden tai useamman puutarhalaisen ohi, tai satun istumaan ulkohuusissa…
Taas alkaa mansikkakarnevaali teidenvarsilla. Ekaan törmäsin Virroilla eilen. Suomalaista oli tarjolla, tarkemmintutkien jo pitkään matkassa pyörinyttä-. Ainut neuvo on, että ei koskaan pidä' tienvarrelta ostaa. Virosta…
Tarvitaan sellaista,jos joku ystävällisesti voisi vastata.Itse en voi tehdä mutta jos joku myy tai tekisi minulle?
Asun Helsingissä ja haluaisin vuokrata viljelypalstan, mutta aarin kokoinen on aivan liian suuri omiin tarpeisiin. Puolta aariakin saa joissakin paikoissa, mutta vieläkin pienempi kelpaisi. Saako mistään pienempiä palst…
http://www.magneettimedia.com/eun-yrttikielto-tulee-voimaan-huhtikuun-lopussa/ EU:n päättäjät ovat seonneet lopullisesti! Tarvitsisivat mitä pikimmin enkeliterapiaa. Valkosipuli ja rosmariini ovat esimerkiksi valtavan v…
Eli mulla olisi nyt mahdollisuus vuokrata joko ihan uusi, missä ei ole koskaan viljelty mitään (mutta nyt näytti olevan melko heinittynyt) tai sitten vanha, jossa voi olla jo jotain peltoa ja/tai marjapensasta. Kumpi ka…
ON aikomus tehdä Sinisen saunan katolle näköala terassi, josta näkee kilometrien päähän, hyvä idea . Alue on loivassa länsirinteessä ja teransilla aurinkoa riittää kesällä. Ja eikun kippis. Tulkaa katsomaan jos vaikka o…
Hei, Turun Kupittaan siirtolapuutarhaa uhkaa hävittäminen laajenevan Citymarketin parkkipaikan tieltä. Siirtolapuutarhan mummot ovat aivan voimattomia painostuksen edessä. Auttakaa torjumaan siirtolapuutarhan hävittämin…
Saako siirtolapuutarha palstalle laittaa omaa saunaa? Olen ostamassa Tampereelta siirtolapuutarhamökkiä ja haluaisin siihen myös oman pikkusaunan (tynnyrisauna). Muutamassa katsomassani mökissä on sauna tehty itse mökki…
Osaako kukaan kertoa kustannuksista, jos teettäisi suihkun siirtolapuutarhamökkiin. Eteinen on mielestäni turha vähän hukkatilaa, niin sen vois hyödyntää suihkuksi. Kuivakäymälä tulee ulkovarastoon.
Mökille pääsee 12kk vuodessa, talviasuttavan mökin, saunaan pääsee 2-3 kertaa viikossa läpi vuoden, puulämmitteiseen saunaan ja rantasaunaan, valmiit polttopuut, kalustetun mökin, upeine keittioineen. sähkölämmitettävän…
Tervetuloa hankkimaan Siirtolapuutarhamökki omalla tontilla, te jotka olette kyllästyneet hoitamaan hikipäässä isoa rantamökkiä. Täällä on 350-600m2 piha teille valmiina, potut kasvimaassa, marjat poimittavissa, salaati…
Saako siirtolapuutarhan mennä kävelemään, jos ei omista sieltä mökkiä tai ole menossa vierailulle kenenkään mökkiin? Tietenkään mökkien pihoihin ei saa mennä, mutta useinhan jo sisääntuloväylällä on kyltit, että "yksity…
Hei, olisiko kellään hajua Nekalan siirtolapuutarhaalueen mökkien hinnoista ? Jos esim. vasta mökin ostaneita löytyy tms. niin kiinnostaisi mikä hintataso noin on tällä alueella ?
Moikka! Onko kenelläkään tietoa kertoa Litukan alueesta ? Mitä maksaa siirtolapuutarhamökin kustannukset n. vuodessa. Mökin hinnat tuntuvat olevan pilvissä, mutta suunnitelmissa on lähiaikoina sen hankinta. Olen puutarh…
Hei Katsoin dokumentin uudenlaisesta "metsä-puutarhaviljelystä" ja haluaisin lukea lisää tästä asiasta, sekä suomen eri kasveista että mitkä tukevat toisiaan eli luomu ja ns. "vanhan kansan viisaudet" Mitä kirjoja suosi…
Haussa on viljelypalsta joka ihanteellisesti olisi mahdollisimman aurinkoisella avoimella paikalla ja/tai etelärinteessä, eikä lähellä olisi isoja teitä ja paikka olisi muutenkin rauhallinen. Sijaintina Länsi-Uusimaa. K…
Melko maltillista keskustelua näyttää olevan tällä palstalla. Liekkö kaikki siirtolapuutarhurit hiihtelemässä...ja suunnittelemassa ensi kevään istutuksia. Olen ostamassa siirtolapuutarhamökkiä pääkaupunkiseudulta ja si…