PihasuunnitteluVastattu 13 v

Pihan asfaltointi

minulla on 200 m2 piha, joka pitäisi asfaltoida. Mitä olette siitä gtyöstä neliöltä tänä vuonna maksaneet ja paljonko pohjatöitä oli mukana.
PihasuunnitteluVastattu 14 v

ideoita perennapenkkiin

haluisin jotain korkeita perennoja tai pensaita ( noin 1 metriin) jotka kukkiin kauan ja isosti alkukesästä heti. Paikka on avoin ja kokopäivän paistaa aurinko. ideoita?
PihasuunnitteluVastattu 14 v

värivikaiset pihakivet

Onko käynyt kellekään että on saanut kahdenvärisiä pihakiviä yhden värin sijaan ? Kivien kuivuttua paljastui että iso osa kivistä on paljon vaaleampia kuin pitäisi, ei siis mtään lavan päällimmäisiä päivettyneitä vaan i…
PihasuunnitteluVastattu 14 v

Apuuwa ideoita viisaammilta rumaan pihaan!!?

Asun vuokra kämpässä johon kuuluu pieni piha. Edellinen asukas kertoi että ei saanut nurmikkoa kasvamaan. Itse olen todella surkea ja laiska viherpeukalo. Olen yrittänyt istuttaa joitain pieniä kasveja jotka kissat ovat…
PihasuunnitteluVastattu 14 v

Brabantin tuijan hoito

Vanha hyvin iso brabantin tuija kaipaa hyviä hoito ohjeita jottei kuole vanhuuteen. Oksien päät ovat ruskeat, mutta kuuluuko niiden aina ollakin talven jäljiltä, muuten puu on tumman vihreä. Miten kannattaa hoitaa nyt j…
PihasuunnitteluVastattu 14 v

Kuorikatetta Varsinais Suomesta (Salo - Somero)

Tietääkö kukaan misät saa itse noudettua kuormittain kuorikatetta otsikon alueella. Ei ainakaan mitään mainoksia tarjoajista ole näkynyt. Tiedän, että jotkut puutarhamyymälät myyvät sitä pussitavarana, mutta se ei kiinn…
PihasuunnitteluVastattu 14 v

Pihasuunnittelu opinnäytetyönä?

Eli tekeekö alan opiskelijat suunnitelmia ja toteutuksia erilaisina projektitöinä tai opinnäytetöinä? Meillä olisi iso tontti, kesämökki. Pitäisi tehdä terassia ja polkua ja suunnitella porttia ja monivuotisia istutuksi…
PihasuunnitteluVastattu 14 v

Jyrkkä vesisateen kuluttama rinne

Meillä on lyhyt, mutta jyrkkä rinne (n. 45 astetta), johon edellinen asuja oli istuttanut marjapensaita. Alareunasta rinne on rajattu matalilla tiilillä maanrajassa. Rinteessä ei oikein kasva kuin muutama rikkaruoho (pe…
PihasuunnitteluVastattu 3 v

Hiekkamaa ja istutukset

Onko antaa vinkkiä ja hyviä neuvoja, miten suunnitella uuden omakotitalomme pihamaa. Piha on nyt kauttaaltaan hiekkamaata, kasvoi aikaisemmiin puolukanvarpua, sammalta, eli oli aivan koskematon "metsä",mutta nyt siis ka…
PihasuunnitteluEi vastauksia

Kasvihuoneen pystytys!

Sain viime syksynä ihmeellisen päähänpiston ostaa kasvihuone. No, sellainen on nyt tuolla maalla paketissa odottamassa pystytystä. Pystystys ei taidakaan olla ihan helppo nakki, koska se on lasihuone ja perustukset pitä…
PihasuunnitteluVastattu 14 v

Kulkutie takapihan nurtsin läpi

Terve! Mitä ehdotatte? Kyseessä paljon käytetty takapihan polku, joka on noin 8 m pitkä ja päättyy tummiin puisiin portaisiin. Ympärillä nurmikkoa. Muutama vuosi sitten laitoin liian pieniä liuskekivilaattoja, jotka nyt…
PihasuunnitteluEi vastauksia

Puuveistokset

http://puuveistos.maiste.fi/ Kauniit puuveistokset jokaiseen puutarhaan tai puistoon. :)
PihasuunnitteluVastattu 14 v

Pienen pihan kunnostus katteella

Asun rivitalossa ja etupihan koko on noin neliö ,molemmin puolin ovea.Haluaisin kunnostaa etupihan ja saada siitä kutsuvamman näköisen.Ruohoa tuskin ollenkaan ja sammalta on jonkin verran.Ajattelin istuttaa monivuotisia…
PihasuunnitteluVastattu 14 v

terassinalle

Voiko terassin alle laitettavan juurimaton korvata muovisella kevytpeitteellä? Jos ei ole järkevää, haluaisin tietää, miksi?
PihasuunnitteluVastattu 14 v

Rivitalon takapihalle uudet laatat

Nykyinen rivitalon takapiha jossa on sammaleisia betonilaattoja jo joka sivulla metrin levyisiä kukkapenkkejä pitäisi saada uudistettua. Takapihan leveys 7m ja syvyys 4m. Tarkoitus olisi jättää pelkästään oikealle reuna…
PihasuunnitteluVastattu 14 v

Pihakivetyksen suunnittelu omalla kuvalla?

Eli olisi tarkoitus laatoittaa piha ja olisi mukava,jos jollekkin nettisivulle voisi ladata kuvan omasta talosta ja pihasta ja voisi siihen suunnitella erivärisiä laattoja yms. En löytänyt netistä ainakaan itse sellaisi…
PihasuunnitteluVastattu 14 v

APUA: pieni piha rivitaloasuntoon

Kysyisin apua teiltä asian osaavilta. En ole koskaan edes yhtään ruukkukukkaa omistanut, enkä ikinä nurmikkoa ajanut. Eli en ymmärrä puutarhanhoidosta mitään. Nyt asun rivitalossa ja on oma pieni oma piha, n. 5mx2.5m ei…