Saako pääkaupunkiseudulla mistään perinteistä ryvässipulia?
Miksi kesäkurpitsan kukkien juuri kuihtuu ja kukat putoavat maahan? Syökö esim. linnut ne tyvet niin kapeiksi, litistävät varret, ettei vesi pääse kukkaan asti? Ihan kuin niitten kaulat oisi kuristettu? Normaalia? Taval…
Millä ihmeellä pääsisi kertaheitolla ja kokonaan eroon piparjuuresta? Olen käynyt taistelua sen kanssa jo vuosikausia kaivelemalla niitä juurenmöllyköitä maasta, mutta aina se vaan keväisin roihahtaa uuteen kasvuun enti…
Ajattelin kokeilla ensimmäistä kertaa kasvattaa avomaatomaatin taimet siemenestä asti, kun olen aina ennen ostanut pari valmista taimea. Jotenkin kevät meni vain niin nopeasti, että en tajunnut istuttaa taimia tarpeeksi…
Kertokaa joku fiksumpi, tarviiko kasvimaan olla auringonpaisteessa, vai käykö varjoisempi paikka?
ostin laventelin siemeniä jotka olisi tarkoitus yrittää saada kasvamaan tuonne parvekeelle kesällä. En tiedä onko jo myöhäsitä, kun on kuulemma vaikea ja hidas saada kasvamaan. Nyt olisin tarvinnut vielä neuvoja siement…
Mikähän hyötykasvi sopisi kuivalle etelänpuoleiselle seinustalle raparperin kaveriksi III-vyöhykkeelle? Raparperi viihtyy paikalla todella hyvin, mutta vielä olisi pieni pläntti maata jäljellä johon jotain kaipaisin. Mi…
Olen kylvänyt parveke- ja minitomaatin siemenet pieniin idätyskuppeihin, ny t kysynkin, että pitäisikö niitä nyt aluksi idättää pimeässä ja lämpissä vai voivatko olla valoisassa ikkunan edessä? Taimia ei siis vielä ole …
Eli ostin chilin siemeniä ja mietin mihin paikkaan laittaisin chilit näin aluksi kasvamaan. 1. ikkunalaudalle, vetoinen, ilta aurinko vaan paistaa. 2. Takan päälle, jatkuva tasainen lämpö ei yöllä laske kovinkaan alas e…
3.4 on kuun pimennys. 11.4 on uusikuu? Onko nouseva kuu jo 4.4 alkaen vai vasta 12.4 alkaen? Jos haluan laittaa siemenet multaan nousevan kuun aikaan. Jossain oli että ylöspäin kasvavat nousevan kuun aikaan ja alaspäin …
Lasitettu parvekkeeni on etelään päin suuntautunut ilman puiden suojaa, joten se on kesäisin jatkuvasti auringon paisteessa ja älyttömän kuuma. Ajattelin kasvattaa parvekkeella ruukussa jotakin yrttiä tms. syötävää kasv…
Onko kenelläkään kokemusta miniluumutomaatin kasvatuksesta? Laitoin tuoreesta miniluumutomaatista siemeniä kasvamaan, mutta en löytänyt kunnollisia ohjeita netistäkään. Kuinka isoksi nuo taimet kasvaa ja pitääkö varkaat…
Olen vasta hankkimassa kasvihuonetta mökin pihalle. Löytyykö vinkkejä millainen on hyvä kasvihuone ja mistä saa edullisia. Olisi mukava kuulla kokeneemmilta, milloin voi aloittaa esim. yrttien kasvattamisen? Onnistuuko …
kumpi on parempi sisäkasvatuksessa 15w kasvienergialamppu vai tavallinen 23w energialamppu?
Ajattelinpa tänä suvena kokeilla kiiviköynnöstä, mutta ei pirulainen idä. Asianmukaiset kylmäkäsittelyt suoritettu ja nyt on siemenet olleet alustallaan tuolla pöytäkasvarissa jo yli kolme viikkoa eikä mitään eloa. Onko…
En ole koskaan kasvattanut mitään hyötykasveja, ja siksi haluaisin vähän informaatiota niiden kasvattamisesta. Eli mitä multaa käytätte juureksiin, tomaatteihin, ja salaatteihin? Onnistuuko juuresten, (esim porkkanoiden…
Nyt saatavana pienkasvihuoneet parvekkeelle, terassille ja pienelle pihalle todella edullisesti http://www.lpmenergy.fi/
Elikkäs, viimekesänä hankittiin chilipaprikoita kotiin ja ne tuottivat satoa pitkälle syksyyn. Talven aikana kasvit kuitenkin näivettyivät ja viimeiset elävät lehdet tippuivat pois joulun alla :( ajateltiin että ne siit…
Helmikuu koitti ja ensimmäiset siemenet laitettu multaan. Chilit ja paprika olivat vuorossa ensimmäisenä ja tästä se tahti vaan kiihtyy. Ihanaa kun tulee kevät!
siemenestä coji-marjoja, tämä on aika uusi suomessa ja siksipä kysynkin onko kukaan kasvattanut itse näitä marjoja? Näitä kuivattuja marjoja saa luontaistuote kaupoista ja ovat tosi ravinteikkaita, niistä saa hivenainei…