Moi, ostin kyseisen radiopuhelimen, mutta kaksi perus kanavaa eivät ole kohdillaan2 &6. Osaako joku ohjeistaa, miten kanavia voidaan säätää tai saada paikalleen. Vaikka 25 vuotta tietokoneen kanssa niin en saa ilman…
Vakuutusyhtiöt oikein iloitsee yhteisluvista.Metsästystä harrastavat iloitsevat syksyisestä rallista. Meinaa jäädä luvat vähiin,jos ei haeta yhteislupi, joka vääristää koko hirvikannan. Ei riitä että monet metsästäjät o…
Lehtiotsikon mukaan huonosti tappava hiirenloukku olisi metsästyslain vastainen. No h..vetti, nyt pitää kauppoihin tulla VTT:n testaamia hiirenloukkuja. Siis ihan hyväksyttyjä laitteita, ihan vaan sen vuoksi että saadaa…
Onko kukaan korjauttanut irronnutta ristikkoa tähtäimessä, ja paljoko maksoi?
Terve Onko kenelläkään linkkiä kyseiseen videoon? Olen joskus 10 vuotta nähnyt videon missä venäläiset ajavat moottoriveneellä ja ampuvat lintuja vauhdista
Oikein miellyttävä uutinen. Harmi, että metsästäjä selvisi.
Eräällä retkeilypalstalla joku kertoi että hän oli pystykorvan kanssa metsällä. Koira alkoi haukkumaan ja metsästäjä suuntasi haukun suuntan. Koira ja metso löytyivät, mutta myös retkeilevä pariskunta joka oli tullut pa…
Minulla kun on n. 50 lyijyhaulipatruunaa, eikä niillä lain mukaan saa enää metsästää vesilintuja, niin metsäänkö ne olisi rytkittävä aivan huvikseen, vai voisiko niihin vaihtaa esim. rautahaulit tms. tilalle?
Kamera ei ole vesitiivis. Vedet meni sisälle ruostuttaen patteripuolen. En suosittele KO. kameraa!!!!!
Minulla on ollut jo 4 vuotta Valmetin 412S -haulikko, 12/76. Metsästysseurassa kovasti pyydettiin elokuussa että hommaisin kiväärin ja tulisin hirviporukkaan. Olen nyt selvitellyt aseita ja erityisesti kiehtoo nykyiseen…
Miksi ei ilolla voi kunnioittaa luontoa, kun näkee lintuja, eläimiä. Nöyrästi ihailla. Pyssy ei kuulu luontoon. Raakaa lahdata lintuja, sorsia,kyyhkyjä. Murhaamista. Inhoan tätä ihmisen raadollisuutta. Kun lupa ampua se…
Siis ministeri Jari Leppä (keskusta) haluaa, että petoeläimiä saa jatkossakin kiduttaa pyyntiraudoilla, joita kuka tahansa pökilö voi asettaa metsiin. Ministeri Jari Leppä -oletteko valmis laittamaan kätenne laukeavaan …
Tappavat hanhia minkä ehtivät https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/0da1c276-4c31-45b3-815f-ca55020583e4 Oma kokemus. Pari viikkoa sitten seurasin itse kun olin kävelyllä, kahta autoa josta toisen tunnistin metsästäjän aut…
Kaupungin omakotialueen reunassa on tiheä lehtimetsä kaistale, jossa erään koivun ympäristö oli kaivettu auki. Juurakon ympäristön mullat olivat metrien päässä puusta. Aukossa näkyi pörräävän ampiaisia. Asun reilun 50 m…
Eikö Mootoriajoneuvolla metsästys olekaan "kiellettyä"? Uutisissa tuli Hirvenmetsästyksestä Metsähallituksen mailla sai näköjään metsästää mootoriajoneuvolla "Tehometsästystä. Nuoruudessani käyty metsästykortti,antoi ym…
Ruotsista sunnuntaina tuli uutinen, jossa passimies ampuu karhua, osuu. Karhu ei lähdekään karkuun vaan kohti ampujaa. Ampuja ampuu toisenkin laukauksen, osuu. Mutta karhu vyöryy päälle vaan. Lopulta nalle kuolee miehen…
Milloinka loppuu kaikenlainen hyssyttely petoeläinasioissa ja löytyy jämäkkä ote asiaan. Meinaan kun saamme vähän väliä lukea uutisista susi- ja karhuvahingoista, niin asiassa ei tehdä muuta kuin hyssytellään. Petoasian…
Että miten se menee käräjäoikeudessa jos luulee metsästäjää karhuksi tai hirveksi ja losauttaa aivot pihalle? Onko kokemusperäistä tietoa?
Mitäs mieltä aiheesta? Kuuluukos sorsan valmistelu aina akalle? Eikös tosimetsästäjä voisi joskus itsekin osallistua miettimään miten ja mitä? Tai edes pakastamaan saaliita. Meillä nimittäin suututaan heti jos iloisesti…
Taas syksyn tullen on aika laittaa vähän kapuloita metsästäjien rattaisiin. Itselläni on tarhassa juoksuinen narttukoira houkuttimena ja sitten tarhan ulkopuolella vaijerissa kiinni isoja uroksia. Älkääpä päästäkö metsä…