Kuten otsake kertoo teen pienimuotoista tutkimusta siitä annatteko vihreiden metsästyksen vastaisen jatkuvan valituksen vaikuttaa metsästys harrastukseenne? Jos vastaus on ei, niin hyvä koska silloin ette anna periksi t…
Kuoleeko? Kysyy tietämätön metsästäjä!
Tällaista tiedustelisin. Minulla on pieni mansikkamaa ja olen laittanut sen päälle lintuverkot. Sellaista vihreätä .. Nyt on räksiä jäänyt kiinni siihen! Saanko miten isot sakot jos joudun tappamaan ne jotta saan poiste…
Jokainen metsästäjä lienee jo senverran usein saanut sitä märkää rättiä kasvoilleen metsästyksen jatkuvista kielloista, rajoituksista ja selkeästä häirinnästä joten on aika laittaa tiettyjä pääpiirteitä ylös miten vihre…
Saako ajava koira harjoitella toisen metsässä jäniksen ajoa metsästyskaudella, ilman asetta? Eli koira harjoittelee ja omistaja seuraa vierestä tekemistä. En löydä tähän mistään vastausta.
Kopioin jutun uudestaan Yleistä metsästyksestä linkin alle, kun meni ensin väärään. Olen aiheesta kertonut aiemmin ja nimenomaan metsästäjien moderointi pois metsästysuutisjuttujen keskusteluista sai itselläni aikaan se…
Kannattaa muistaa, että vihreät ovat kieltämässä kaikin mahdollisin keinoin kaikkea metsästystä jota nyt tietoisesti nakertavat pala palalta. Tämä on tietenkin helppoa, koska metsästystä ei vaikka onkin näin suuren luok…
Viime talvi meni testaillen erilaisia edullisia teräspatruunoita 12/76. Blogiini kirjoitin asiasta paremmin testituloksia, mutta yleisohjeena sanoisin että yli 3.5mm teräspatruunoilla korvaa kaikella pienriistalla lyijy…
On ainoa oikea tapa ampua hirvi. Eläin kuolee siihen osumaan heti, eikä sen nahkaan tule reikiä lavan kohdalle, joista tehdään taljoja.
Viiden jälkeen ohjelmassa oli puhe koirista kuinka paljon niitä tuodaan ulkomailta. Joku sairaita koiria ottava nainen kommentoi, että "yleisesti metsästyskoiria hylätään eniten ja kohdellaan kaltoin ja maaseudulla on y…
Menin hakemaan eräästä nimeltämainitsemattomasta tunnetusta ase ja eräliikkeestä kivääriini Sakon hammerheadeja hirvi/peurajahtiin. Myyjä minulle, että "ei sitä enää meille tule eikä Sako sitä enää valmista, kun helmiku…
Olen jo parivuotta tuskaillut is kommentoinnissa moderaattorien selkeästi tarkoitushakuisesta mielipiteiden muokkaamisesta. Jos kommentoit johonkin yleensä jo valmiiksi metsästäjiä provosoivaan uutisjuttuun ihan TÄYSIN …
YLE.n uutisissa joskus n.5v sitten juttu nuoresta metsästäjästä, joka kertoi kuinka nykyään mm. hirvenmetsästyksessä hirven nahka heitetään roskiin, kun kukaan ei sitä enää oikein osaa, eikä viitsi tehdä sille mitään. J…
Kun karhu saadaan ammuttua niin mitä sille tehdään? Syödäänkö se?
Saakahan täältä oikeaa apua vai meneeköhän vastaukset v---ilun puolelle. Katsotaan kuinka käy... Eli kysymys, jos tarjolla olis 2000-alun Sako AIII ja muutaman vuoden uudempi Tikka T3 niin kumman valitsisitte ja miksi? …
ilmakiväärillä. Jos pyydystää elävänä loukkuun. Se pirulainen vie kaikki sorsat mökkirannasta.
Olen vuosien tauon jälkeen aloittamassa metsästysharrastusta uudestaan. Aseet on jo aiemmin myyty, joten uuden kiväärin hankinta edessä. Aiemmin ammuin 308Win Tikalla pääasiassa metsäkanalintuja. Hirven pyyntikin oli ai…
Suomen riistakeskuksen mukaan supikoiraa saisi metsästää koko vuoden. Ei siis mitään raroitusta mahdollisten poikasten suhteen. Lainaus: Riistakeskus: "Supikoira (haitallinen vieraslaji) Koko maassa 1.8.2021 — 31.7.2022…
Onko kokemusta 4g lyijykärkisestä 222 rem?
Koska vapaana liikkuvan kissan tunnistaminen lemmikiksi on mahdotonta on se lupa ampua tavattaessa. Monilla ihmisillä on luulo että kissa saa vapaasti liikkua luonnossa. Ei se nyt niinkään ole. Kissan omistaja pohjanmaa…