Jokaisesta minkistä, ketusta ja supikoirasta teeripaisti pakastimeen. Kun Helsingissä asuva metsästäjä ottaa metsästysloman, ensimmäiseksi vaikkapa loukku pyyntiin laiturin alle. Teeripaistikin voisi maistua paremmalle,…
Nyt mähinät seis ja linnuille pönttöjä huoltamaan ja uusia tekemään.
Sotkamon pohjoispuolella taas talvehtivat hirvet kansoittaa alueen.Yksi isäntä pirtin ikkunasta kahteli 4 hirveä makuulla koirahäkkien takana.Taimikot on taas koetuksella kevään päälle.
on ilveksen huuhkajan ja kanahaukan tappaminen
Aattelin tässä syksyllä ruveta ruokkii jusseja ja tarviin hieman vastauksia 1. Millä jäniksiä kannattaa ruokkia ja miten? 2. Mikä ampuma suojaksi? 3. Miten olis jos pistää himmeän valon ruokintapaikalle muutamaa päivää …
Hei, olisko kellään mahdollisuutta laittaa suomenkielistä käyttöohjetta tuohon ko. vekottimeen. Just sain kaverin kautta hommattua, mutta siinä oli ainoastaan englanniksi. Terv. Marko
tänään
onko kellään tietoa että onko korpilahdella majavia?
Olen ensi vuodeksi tekemässä riistapeltoa ensimmäistä kertaa, joten pyydän apua teiltä. Mitä kannattaa kylvää, jos tavoittelen kaurista ja kasvien pitäisi olla myös melko korkeita, että lumi ei peitä niitä heti. Kiitos
Mitä ootte tehneet kyseisessä tilanteessa itse. Asumme rivitaloalueella, jossa on myös omakotitaloja. Omakotitalossa asuva pariskunta pitää jatkuvasti koiriaan irti, kun he käyttävät niitä lenkillä. Itse käyttää samaan …
Johdantona katso video (kettu jousella nyt marraskuussa K-KVA VOITTAJA PARONITTAREN AJOSTA: http://www.youtube.com/watch?v=ug-TjbwLi4w Muutama kysymys aiheeseen liittyen: - onko se oikeaa ketunmetsästystä, että kymmenie…
Tilasin riistakameran Erätukusta ja se tuli niin kuin sovittiin, mutta siellä oli lisätty pakkaamisen hinta, jota ei mainittu tilatessa. Kummallista oli, että käyttöohje oli johonkin muuhun kameraan(kenties vanhaan mall…
Oltiin koiran kanssa metsälenkillä ja sitten rupes kuulumaan sellainen ääni kuin ööö...ööö ja tätä kuului useita kertoja peräkkäin tauotta! Luulin alussa että kyseessä oli lintu mutta sitten tajusin että eläin kulkee ma…
Onko kenenlläkään tietoa että millainen ohjeistus tuohon sisältyy! Olen aikonut ostaa salolta paikan missä voisin ruveta harrastamaan tuota ja olisin kiinnostunut millaisia säännöksiä tuohon kuuluu! Saako olla naapureit…
StealtCam Prowler HD mainostettiin sopivaksi myös valvontakameraksi. Nyt kuitenkin asetettuani kameran ohjeitten mukaan 1,5m ja hieman alaviistoon ei kamera liiketunnistimella ota kuvaa/videota kuin pitkän viiveen jälke…
Heippa MIstä saisin citykanin tai normikanikin käy, elävänä tai kuolleena. Tarvitsisin koiralle harjoitukseen. Terv. Mallu
Hieno keksintö tuo riistakamera. Nyt naapurin peräkamarinpoikakin voi viritelmiensä ansiosta osallistua perheemme metsäretkiin ja raportoida liikkeemme muille omaa elämää vailla oleville. Marja-aikaa odotellessa.
Kenelläkään kokemuksia tästä markkinoiden ensimmäisestä hd eli teräväpiirtoriistakamerasta? http://www.eranetti.fi/index.php?act=viewProd&productId=212 Onko tarkka hyvälaatuinen kuva ja onko herkkä mikrofoni eli ottaako…
Täällä meilläpäin tapahtuu paljon ilkivaltaa, joten ajattelin kysäistä vähän riistakameroista. Riistakameroissa on infrapunasalamat, näkeekö ihminen tämän välähdyksen? Jos ihminen ei sitä näe, olisi tämä kyllä melko hyv…
Olen ostamassa riistakameraa ja haluaisin kuvata sillä videokuvaa. Melkain jokaisen kameran ominaisuuksissa näkyy oleva avi-videon kuvausominaisuus, mutta sisältyykö siihen myös ääni? Eli jos sinulla on riistakamera, jo…