Minkälaista moottorikairaa suosittelette harrastuspilkintään ja mistä niitä saisi. Netistä ei oikein löydy myyjiä eikä tietoja.
Joko mereltä alkaa saamaan isoja kalasaaliita,vai onko vielä huonoa syöntiä.JOS saa niin mistä. T:3kertaa merellä käynyt ilman kaloja
kulkeneet pohjois ruottissa pilkillä?Missä päin ,millä menestyksellä?
VILLEN PILKKIREISSU Aamu ja pakkasta -18 astetta, linnut eivät laulaneet puissa sillä ne olivat todennäköisesti kuolleet kylmyyteen ja soittavat nyt kanteletta taivaallisessa sinfoniaorkesterissa. Otin eteisen kaapista …
osaako joku sanoa paikkaa jossa teroitetaan odottaessa?
Kertokaapas pääperiaatteet mitä kannattaa huomioida kairaa ostaessa. Mikä olisi sopiva hinta millä saa kunnollisen, koko (terän halkaisija) ja mitenkäs taitettavat mallit, kestääkö tai ehkäpä oikeammin pysyykö kairatess…
syödä eli sopiiko ihmisravinoksi? Miten saisi norsista hyvää ruokaa vai saako?
Olisi tarkoitus lähteä merelle norssipilkille. Mutta millaisella pilkillä sitä kannattaa kokeilla?
Mikä on Klamilanlahden suuri salaisuus varsinkin ahvenan otissa? Viimevuonna käytihin porukalla näihin aikoihin niin läjäpäin ahvenaa tuli ylös jo muutamassa tunnissa. Onko Klamilanlahden suolapitoisuus sitten niin jote…
Niin, pilkkimiehet/naiset kertokaas mikä on talven suurin ahvena, joka on pilkkiin täräyttäny. Eikä sitten mitään mielikuvituskaloja. Itse sain 850g/39cm toissa lauantaina. Tämän hetken ennätyskalani. =)
Sunnuntaiaamuista huomenta kaikilla. Sellaista asiaa tiedustelisin että tietääkä kukaan onko putsari-pilkeillä tai niiden valmistajalla kotisivuja tms? Olisin kiinnostunut ko. pilkeistä kovasti. Kiitos =)
Olen ostamassa kairaa ja kyselisin kommentteja että minkälainen kannattaa ostaa.
nii että mikä ois paras tapa laittaa morri pilkkiin ja minkä kanssa ?????????
1.4. Sampo pilkki Pielavedellä. Näkyy olevan melkoiset palkinnot. Sinne siis.
kävin tänään pilkillä ja sain n.10cm ahvenen vesi järvestä ja siinä saalis!! on se kyl paska paikka!!!
päässyt tälle talvelle matikkapilkille.Mikä on jäätilanne.Minkälaisia saaliita on tullut?On yksi Suomen parhaista paikoista.Kuljin matikkapilkillä vuosina 1991-1996 ja saalista tuli.
Hei Muutettiin viime vuonna tänne päijät-hämeeseen ja kalapaikat on ihan outoja. Millaisista paikoista kannattaisi madetta etsiä pilkillä? Kotipaikkakunnalla oli "varmat paikat", perimätietona kulkeneet mateen kutu-alue…
Onko kokemuksia kyseisestä vavasta?
Nyt sai omat kokemukset pilkkijakkaroista vahvistusta Erä-lehden 1/2006 testissä: Retken Finland on ihan ylivertanen. Ainakin Timberplussalla on myös netissä http://www.timberplus.fi/tuotteet/51/
Laitetaan vähän gallupin poikasta kehiin. Milloin Uskoisit pääsevän ensi kertaa pilkille näin tulevan kauden aikana? Täältä järvisuomesta(saimaan alueella) huutelisin että siinä 15.12.