Veikkaan, että Charlotten laavu on Hossassa.
Pitäisiköhän järjestää kansalaiskeräys Raappanan kammin kunnostamiseen?
Vinkatkaa jotain hyviä porukoita/seuroja, johon 21-vuotias (Keski-Suomessa asuva) voisi liittyä mukaan. Tietty olisi mukavaa, että olisi myös suht saman ikäistä porukkaakin messissä ainakin osa. Aikaisempaa kokemusta re…
Olen jonkin verran liikkunut Lapissa,käyn siellä 2-3 kertaa vuodessa. Kaverini tai vaimon kanssa kanssa käyty hiihtämässä ja lyhyempiä patikkaretkiä tekemässä. Saimme sitten kaverin kanssa idean,että voisimme viettää hi…
onko näostä kokemusta ja millaset on kokemukset
Luontoon,fi sivuilta: "Poliisi pyytää tietoja Urho Kekkosen kansallispuiston saunamurrosta 26.4.2017 Urho Kekkosen kansallispuiston Luirojärven huoltotuvan saunaan murtauduttiin 25.3.-3.4.2017 välisenä aikana. Saunan ov…
Suunnitteilla olisi kiertää kesällä karhunkierros. Onko siellä myös määrätyt paikat missä voi teltalla majoittua?
Hei, Millainen keli on Hetta-Pallas reitillä yleensä tuossa kesäkuun kolmannen viikon paikkeilla? Vuodet ei tietenkään ole veljeksiä keksenään ja tulevasta ei kukaan voi sanoa varmaa tai ainakaan tarkkaa. Olisko kumppar…
Mistä johtuu, että retkeilijät heittävät huoletta foliopaperit nuotioon tai autiotuvan kaminaan? Nehän eivät pala. Ja niistä väitetään tulevan myrkkyjä ilmaan. Siis kysymys kuuluu: Miksi folio nuotioon eikä rinkkaan?
Hei! Olen kaverin kanssa suunitellut lähteväni kiertämään 28.4-1.5 Salamajärven kansallispuistoon Hirvaan kierroksen. Onko kellään kokemusta reitistä näin kevään aikaan? Millaisessa kunnossa mahtaa polut olla ja onko re…
Jokohan UK-puiston Vierihaaran ylittävä silta on korjattu välillä nälillä Vieriharju - Naltiojoki. Viime syksynä siitä sai kontata yli. Sen verran kallellaan silta oli.
Mikä on mielestäsi paras väri rinkalle? Itse pidän perinteisestä viheästä vaikka vihreä en olekaan.Vihreä sopeutuu parhaiten luonnon väreihin.
Onko joku eläin joka kehtaa tehdä luonnossa sellaista, mitä ihminen ei?
Morjens! Kiinnostaisi kovasti tietää kalastuskokemuksista lemmenjoen alueelta. Varsinkin ne kokemukset, jotka ovat virkistysalueen ulkopuolelta. Millainen paikka kalastaa kesäkuussa? Onko vedet korkealla tuolloin? Koita…
Morjens! Kiinnostaisi kovasti tietää kalastuskokemuksista lemmenjoen alueelta. Varsinkin ne kokemukset, jotka ovat virkistysalueen ulkopuolelta. Millainen paikka kalastaa kesäkuussa? Onko vedet korkealla tuolloin? Koita…
Metsähallituksella on aikamoinen työ raahata puita autiotuville. Ja kalliita puut kuulemma ovat. Mikä on käsityksesi siitä, onko oikein, että verorahojamme tuhlataan puihin?
Muutaman vuorokauden jälkeen ennen kotimatkaa maistuu tietenkin sauna. Kylpylän 18€ ei ole aivan posketon, mutta tehot menevät hukkaan, koska focus on kipakoissa löylyissä ja pesussa, joiden jälkeen paluumatkalle. Löysi…
"Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki." Kertokaapa hyvät talviretkeilijät oletteko samaa mieltä tuon runonpätkän kanssa. Olen suunnitellut ensimmäistä hiihtovaellustani huhtikuulla Hammaskairaan. Onko han…
Saamani vastauksen mukaan merkittyä ja moottorikelkalla ajettua uraa on vain Kultahaminaan saakka. Ja se tulee vastaan jo kovin pian. Umpihangessa taas en aio suunnistaa. Millaista liikenne (suksilla) yleensä on maalisk…
Minkälaista leipää pitäisi ottaa vaellukselle mukaan, jos matkassa on pieniä n. 10 vuotta vanhoja lapsukaisia?