MarjastusVastattu 13 v

puolukan hinta 2013

ja mitä siitä maksetaan- 4h eteläpohjanmaalla tarjoaa kilolta euro kymmenen ja rakon kämmeneen
MarjastusEi vastauksia

Puolukan ostopaikkoja

Tietääkö joku ostetaanko tällä viikolla muualla kuin meijerin pihalla? Maanantaina 4-h aloittaa.
MarjastusEi vastauksia

Parhaat mustikat ovat pohjoisemmassa.

Ihmettelen kun Varsinais- ja Satakunnassa olen poiminut mustikkaa, mustikat maistuvat tummemmilta kuin Pohjois-Suomen mustikat. Viimeksi pysähdyin Oravaisen kohdalla Kokkolan eteläpuolella poimimaan mustikkaa, ne maistu…
MarjastusVastattu 13 v

puolukka

Mikähän mahtaa olla puolikan kilohinta tänäsyksynä?
MarjastusVastattu 13 v

puolukka

Mikähän mahtaa olla puolikan kilohinta tänäsyksynä?
MarjastusVastattu 13 v

Venäläiset hillat

Mihin katoaa Venäjälä tuodut hillat? Vuodesta toiseen kerääjät tuovat Suomeen paljon lakkoja. Kuitenkaan niitä ei näy myynnissä toreilla eikä turuilla, saatikka kaupoissa.
MarjastusEi vastauksia

vattupaikat läänsisuomessa

onko siellä vattua, ihmettelen mistä johtuu että keskisuomen puolella on. onko maasto rehevämpää kun samalaisia metsäteiden pätkiä on lännenpänäkin mutta ie vatun vattua
MarjastusVastattu 13 v

Vatukkoja maantien lähellä

Miten on, onko turvallista syödä vadelmia jotka kasvavat maantien tai kadun läheisyydessä kaupunkialueella? Suuria vadelmia olisi. Missä kulkee raja, jossa marjat saastuvat liikenteessä? Nykyään kun viljellään jopa kesk…
MarjastusVastattu 13 v

puhtaat mustikkoita

Myydään mustikoita . Maaseudulta poimii. A luokka kokoinen. Puhdistettaan hyvänä sama kuin kädellä poimilla.
MarjastusVastattu 13 v

puhdistus

miten te sen teette? jos myytte puhdistettuna niin otatteko vain roskat pois? vai nypitäänkö karatkin?.. tuo karjojen poistaminen vie aivan järkyttävän kauan??
MarjastusVastattu 12 v

Ulkomaalaiset poimijat putsanneet metsät marjoista!

Kävin äsken omassa metsässäni tarkoituksella poimia sieltä mustikoita. Yllätyksekseni havaitsin että noin 2 viikkoa sitten on metsässäni käyneet (ulkomaalaiset ) poimijat ja putsanneet KAIKKI. Jälki oli sellaista että y…
MarjastusVastattu 13 v

Puolukan suoramyynti 2013

Teille, jotka myytte suoraan kuluttajille (myös minä). Millaisia arvioita teillä on tulevan syksyn puolukan ämpärihinnasta? Olen samaa mieltä kun tuossa toisesa ketjussa suoramyyjä, joka käytti ämpärihintaa: helppo lask…
MarjastusEi vastauksia

Lapsi metsässä

Uutisissa kerrottiin 20.7 että kaksivuotias katosi vanhemmiltaan metsään. Jos se kaksivuotias nyt on otettava mukaan metsään (siis jos ihan pakko?)niin laittakaa nyt edes kännykkä lapselle vaikka pieneen selkäreppuun. K…
MarjastusVastattu 13 v

marjojen ostajat

Hei, Nyt kun on valtion tasolta kehotettu meitä työttömiä metsään keräämään verotonta tuloa muistikoiden muodossa, kiinnostaisi tietää mihin marjoja voi sitten myydä. En löydä tietoa esim. Varkauden alueen (myös lähikun…
MarjastusEi vastauksia

Tien vierestä

Kaikkihan tietää ettei tien vierestä pitäisi kerätä mitään syötävää. Mutta siis mitenkäs pitkää matkaa tämä tarkoittaa? Jos on moottoritie missä yötä päivää vilisee autoja niin täytyykö siitä lähteä johonkin tolkuttoman…
MarjastusEi vastauksia

Lakan varsien syöjä??

olin suolla lakkoja poimimassa.niin huomioni kiinnittyi .kun oli pieniä polun tapaisia sielä kanervikossa.niin siinä pohjalla oli irrallisia lakan lehtiä runsaasti.niistä oli varret syöty.pelkkiä lehtiä pääasiassa nurin…
MarjastusVastattu 13 v

Myynti-ilmoitukset Torille

Hei, Muistathan, että myynti-ilmoitukset on kielletty Suomi24-keskusteluissa. Ne voidaan siirtää tai poistaa kokonaan. Myynti-ilmoituksia marjoista voi jättää Torille http://keskustelu.suomi24.fi/debate/6083. Terveisin,…
MarjastusVastattu 1 v

kauanko ämpärilliseen

ootteko koskaan pistäneet merkille kauanko ottaa aikaa poimia 10 litraa? käsin vai koneella? paljonko yleensä kesässä keräät ja viekö se sinusta paljon aikaa ja vaivaa?
MarjastusVastattu 13 v

Marjastus verolle

Marjanpominta on saatettava verolle. Suomi tarvitsee lisää verotuloja.