Vieläkö riittää virtaa puolukoihin? Hyvä marjavuosi, itse eläkeläisenä vaimokullan kanssa keräsimme mustikoita 430kg, puhdistimme ja myimme torimyyjille. Aika hyvää verovapaata tuloa. Ei tosin kilohinta nouse ämpärikaup…
Muutin maalle, koska kaipasin omaa rauhaa. Tonttini rajoittuu joka suunnalta metsään. Kahdesta suunnasta omaan ja kahdesta suunnasta vieraan omistamaan. Talo on teiden päässä viimeinen, ei läpikulkua tms liikennettä. Mu…
Hiukan tyhmä kysymys, mutta mikähän asia mielestäsi sanelee sen, miten pitkään mustikoiden keräämistä voi jatkaa? Jos ja kun marjan pakastaa ja se sitten aikojen päästä päätyy puurolautaselle tai paistokseen, niin luuli…
Kalastuksenhoitomaksun tapaan ollaan valmistelemassa marjametsien hoitomaksua, samaan tapaan kuin on kalakortti l. virallisemmin kalastuksenhoitomaksu. Kalastonhoitomaksu tulee maksaa, jos on iältään 18–64-vuotias ja ka…
Mistä voisi ostaa ns. lillukoita? Pieni punainen marja, mutta niin hyvän makuinen että kokeilisin tehdä niistä jotakin.
Ennen kuin thaimaalaiset tulivat tänne majastamaan, sai rauhassa odottaa marjojen kypsymistä. Silloin sai omat, perheen ja ystävien marjat kerätä rauhassa. Poimimme myös myyntiin paljon marjoja. Sitten tulivat thaimaala…
Mitä puhdistetusta mustikasta voi tänä vuonna 2020 pyytää kilolta tai litralta?
Onko Kanta-Hämeen alueella kaupallista toimijaa, joka ostaisi isompia eriä mustikkaa?
Aamulenkillä 14.06.2020,tuli kierrettyä paikallinen lampi ja olihan niitä jo paikoin,lakansuppuja, suurimmat noin 10 millistä,pienen ranta männikön suojissa...aukeammalla sen sijaan tuuli varmaan koetellut kukintoja,näy…
Paljonko pyydätte puolukka- ja mustikkasankoista tänä vuonna? Entä edellisenä vuosina?
Lupaavia uutisia muillekin keräilytaloudessa eläjille... Mustikka kukkii runsaasti tai erittäin runsasti paikka paikoin Lounais-Suomen saaristossa 23.5.2020. Itse asiassa en edes muista nähneeni niin runsaita kukintoja …
Mikä on karpalon hinta keväällä? Ostaako kukaan karpaloita keväällä kerättyjä?
Kertokaapa, kuinka marjavavuosi meni, varsinkin tienestikeräilijät. Itse olen vaimoni kanssa kerännyt myyntiin marjoja viisi vuotta, ja ihan mielenkiinnon vuoksi olen pistänyt tulot ylös. Vuonna -15 mustikat puolukat 65…
Maistuuko juolukka? Mun mielestä se on aliarvostettu. Se on ajoittain /paikotellen satoisa ja helppo poimia. Se on hyvää,vaikka ei ihan mustikan veroista .
Kävin suossa tutkimusretkellä ja kahmin parisen litraa noita terveyspommeja talteen talven varalle. Niitä oli kahden värisiä, yleisemmin punaisia, mutta joissain mättäissä miltei mustia kuin tummat viinirypäleet.
Eilen aamulla, kun poimin puolukoita, ne olivat umpijäässä ja kalisivat pudotessaan ämpäriin. Nyt, kun niitä rupesin putsaamaan , puolet on pehminnyt jo vesirakkuloiksi, jotka hajoavat helpolla käsittelyssä, mutta maku …
Siksi ne kannattaakin huolellisesti huuhdella pari kertaa lävikössä, joka on vedellä täytetyssä tiskialtaassa. Ensimmäisestä huuhteluvedestä tulee niin sakeaa, ettei läpi näy. Siinä on mm. kuivuneita kukan terälehtien j…
Vimme viikollakin löysin oikein ihanan puolukkamättään yhden kannon juuresta ja aloin poimia. Mutta sieltäpä tupsahtikin pilvi vihjaisia ampiaisia kimppuuni. Vaikka heti juoksin karkuun, minkä raihnaisista kintuistani e…
Tietääkö joku saako esim. Treen Tammelantorilta ostaa tuoreita suppilovahveroita 4.- 5.9.? Loppuvatko heti? K
4H marja asemilla puolukasta roskineen maksetaan 1,10 e kilolta.