Katsotaan vähän: 1. Marjapaikalle liikkuminen: -jos kävellen tai pyörällä, ei saastuta -julkisilla, ei lisää mainittavasti, julkiset liikkuvat joka tapauksessa -omalla kakspyöräisleää pörisijällä tai autolla, saastuttaa…
Työttömyys passivoi, mutta metsistä löytyisi marjoja ja sieniä poimijaansa odottamassa. Mihinköhän niitä pystyisi pääkaupunkiseudulla myydä? En nyt odota ylimalkaista "kysele martoilta tai 4H-kerhoista" -vastausta, vaan…
Varmaan joku on käynyt katsomassa pohjoisen soilla tuleeko tänä vuonna lakkoja ja missä vaiheessa ne nyt tällä hetkellä ovat? Kypsyvätkö heinäkuun lopulla vai vasta elokuun alkupuolella.
Löytyisiköhän kymenlaaksosta marjan ja sienten ostajia ? Meillä nuoret kiinnostuivat asiasta ja saisivat vähän taskurahoja kerättyä.
Voisin poimia mustikkaa myyntiin, sitten kun sitä tuolta metsästä saa. Mutta minne myydä? Itse tietysti voisi myydä torilla, mutta olisiko Satakunnan alueella joku joka ostaisi? Jos laittaisi kaupan ilmoitustaululle lap…
Tuleeko paljon, millaisille paikoille?
Ainakin eteläisessä Suomessa lupiini rynnistää nyt kankaille eikä pysy tienpenkoissa, niin kuin luontoasiantuntijat joku vuosi sitten vielä rauhoittelivat. Lupiinin etenemistä kangasmaastossa ei näy pysäyttävän yhtään m…
Venäjällä maksavat marjoista enemmän mitä rikkaassa Suomessa. http://hemmokoskiniemi.blogit.uusisuomi.fi/2009/07/04/marjamafia-polkee-hintoja-venajalla-maksetaan-paremmin/ http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=804052 Ka…
Eilen oli TV1 uutisissa 20.30 se mustikkakeksintö , veteen upotus "korissa" jolloin lehdet, roskat ja ötökät jää pinnalle kellumaan ja mustikat on puhtaina sankon pohjalla.. keksijä väitti että sangolllisen puhdistaa al…
Marjatilanne tuoreeltaan osoitteesta: www.marjastus.com Sieltä myös kuvia, raportteja vuosien takaa. Käyppä piipahtamassa ja nostamassa marjastusfiiliksiä.
Marjastus on kiellettävä lailla! EU sen kieltäköön, harrastuksena se aiheuttaa merkittävää rasitusta ilmastolle. Aivan kuten nastarenkailla ajelu, veneen tervaus, tupakointi ja polttopuiden poltto. Marjastajat nimittäin…
Jos artikkelin idea toteutuu, niin kohta ostetaan kaikki marjat mitä irti saadaan: http://www.raahe247.net/?p=204
Eilen poimin pihasta n. 0.5l kypsiä karhunvattuja ja viikko sitten litran taimi on suomalainen toisella seinustalla on saksalaisia istukkaita,ja ne kypsyi jo heinä:elokuun vaihteessa onko sulla kokemuksia ja neuvoja kar…
Paikallinen joku elämysyrittäjä vei kourallisen aasialaisturisteja marjametsään kun olin siellä ystäväni kanssa itsekin. Kyllähän ne siellä käyttäytyivät, mutta miten käy jos siitä tapa tulee. Soitin yrittäjälle myöhemm…
kysytään. Yritin etsiä täältä, mutten löytänyt. Pahoittelen, jos aihe on puhkikeskusteltu. Kysymykseni koskee puissa ja pensaissa kasvavia marjoja. Ovatko nekin jokamiehenoikeuden piiriin kuuluvia? Tyrni voi olla tulena…
Heippa! Olen vasta alueelle muuttanut ja etsiskelenkin suuntaa missä voisin lähteä puolukkaan. :) Keräisimme vain omaan pakkaseen hiukan ja tietysti toivon että paikka olisi helposti löydettävissä. Jos joku osaa vinkata…
Kävin tänään Orivedellä karpalossa suolla joka sijaitsee melko lähellä Tampereen tietä,n. 200-300m.Karpaloiden pinnalla oli tumma kerros, ikäänkuin pölyä joka lähti pyyhkimällä pois. ajattelin, että kyseessä on tiepölyä…
Mikä mahtais olla karpaloiden hinta tänä vuonna? Olen kuullut, että joku "jälleenmyyjä" maksaisi 5€/kg. Ihan ok hinta, mutta mahtaako torilla saada 5€ litralta...olishan se kiva saada vähän enemmän, kun työtäkin on niid…
Ei löytyny minun googletus taidoilla. Sano sinä kuka huolisi, ettei tarvi ouluun saakka viedä.
kertokaa kuka myy marjaharavia. googlella löyty yks mutta tiedustelin eikä mitään vastausta.