Mikä pöllö on kyseessä. Pöllö oli musta ja pää oli iso ja valkoinen eikä ollut korppi
Tässä on taas muutaman kerran tullut pyörätiellä tilanne, että kyy on matkalla pyörätien poikki. Asfaltti. Eilen viimeksi. Eilisestä tilanteesta jäi mietityttämään se, miksei kyy hyökkää. Eli ajoin ihan vauhdikkaasti, e…
Joo, aamulla postinhakureissulla näin ahman täällä Pohjois-Karjalassa. En olisi uskonut näkeväni luonnossa tuota upeaa eläintä. Kiitokset niille henkilöille, jotka ovat olleet "levittämässä" ahmakantaa tännekin etelämmä…
että tähän aikaan on vielä sammakon nuijapäitä. Metsässämme on lähde jossa uiskenteli yksi nuijapää. Minusta aika outoa...
Muistan navetan ja lantakasojen vierellä sijainneen ulkohuusin lattialla olleen valtavan kuoriaisen eittäin hyvin. Kuoriainen oli noin 10 cm pitkä ja noin 3cm leveä, aivan käsittämättömän kokoinen siis. Väri oli punerta…
Tässä viime viikolla olin järvellä, siellä bongasin silkkiuikkupoikasparin ja emolinnun. Poikaset ovat siis jo suuria. Netin tietojen mukaan vieroittuvat tai itsenäistyvät emolinnuista jo varhain, mutta kuitenkin nämä s…
Mikähän ruoka niille olisi parasta? Maalaisviipaleita olen syöttänyt, mutta ei taida olla hivenaineita tarpeeksi. Heinää tuntuvat napostelevan leivän päälle, kun ensin juovat vähän vettä palan painikkeeksi. Komeita lint…
Kuinka on mahdollista että kärpäset, sääsket sekä muut siivekkäät eivät ole millään vaikka sataa vettä heidän päälle kun nämä lentelevät ? Sadepisara on suhteessa vaikka sääskeen niin iso että jos sellaisia tipahtelisi …
Nyt kun marjapensaissa kypsyvät marjat niin marjapensaat ovat täynnä kottaraisia ja rastaita. Työttömänä mua kiinnostaa kovasti että pyytäisin molempia marjapensaista vaikka verkoilla. Mikähän silmäkoko olisi rastaalle …
Parvekkeelta löytyi haukan poikanen joka elossa. Koko n. 13cm, musta nokka, must. Väri ja valkoinen kaula. Juonut jo vettä. Mitä sille tehdä?
Jeps, elikkäs kuuluu sängyn alta hirveetä rapinaa ja löyty jotain ulosteen näköstä pitkulaista tosta sängyn alta, oisiko mahdollisesti hiiri ja mitä pitäisi tehdä nyt? Kiitos avusta!
Minne perhoset ovat kadonneet? :(
Olen tässä hellejakson aikana törmänny mehiläisiin, jotka tulevat iholleni ja näyttävät kovasti hörppivän hikeäni, hajusteita en käytä minkäänlaisia. Tätä on nyt tapahtunut jo useamman kerran. Onko nyt vika minussa vai …
On jäänyt mietitytämään mikä käärme lötkötti lenkkipolulla kesäkuun puolen välin tienoilla. Tunnistan aikuisen kyyn ja rantakäärmeen helposti ja vaskitsankin luultavasti, mutta en ole sellaista koskaan nähnyt. Mutta täm…
"Tervapääskyt viettävät lähes koko elämänsä lennossa ja ne myös syövät, parittelevat ja nukkuvat ilmassa eivätkä laskeudu maahan vapaaehtoisesti. Nuori tervapääsky viettää pesästä lähdettyään elämänsä ensimmäiset vuodet…
Noin kolme viikkoa sitten havaitsin uuden pöntön joka oli laitettu uudistusmetsikön laitaan mäntyyn niin männyn latvassa istui jokin haukka. Kun menin autolla siitä ohitse niin alaoksilta lähti 4-5 saman näköistä lintua…
Luonto on jees. Sellainen alkaa monesti heti kun menee asunnosta ulos. Eläimistä suurin osa on ihan jees. Tilanne on vähän kaksijakoinen, kun on olemassa tuhohyönteiset jne. Kuitenkin luontoa on mukava katsella.
Eilen puolenyön tietämillä päälle tuli lyhytaikainen ukkospuuska. Salamointi näkyi tietysti jo aikaisemminkin ja jyrinää kuului. Siinä ennen päälle tulemista avoimesta ikkunasta kuului ketun rääkynää. Ilmeisesti joku tä…
Istuessani pöydän ääressä katselin ikkunaa pitkin kävelevää itikaa. Minua alkoi ihmetyttää, miten ihmeessä ötökät voivat kiivetä tasaista pystysuoraa ikkunanpinaa ongelmitta? Kertokaa jos tiedätte.
Miksiköhän tiaiset räksyttävät kuin räkättirastaat?