Tiedän että on http://www.pirkanmaanvirkistysalueyhdistys.fi/virkistysalue.tmpl?id=46 mutta kuinka lähelle pääsee autolla kun on pieniä lapsia mukana jos saisi jonkun os: minkä perstuul osaisi mennä
Maailman kylät Vuontisjärvi 2008 perjantai 4.7. - sunnuntai 6.7.2008 Maailman kylät -tapahtumassa kylien ja kaupunkien ihmiset tapaavat toisensa jälleen tai solmivat aivan uusia ystävyyksiä. Ensi kesänä tapahtumapaikkan…
Voisitteko antaa vinkkejä missä olisi hienoja maisemia aloittelevalle luontoretkeilijälle? en ole ikinä käynyt Lapissa, mutta tänä syksynä haluaisin lähteä. mihin aikaan kannattaa mennä??
Millaisia kokemuksia? Mihin kannattaa mennä päivän patikkaretkillä? Millaisia lintuhavaintoja? Kuukkelin ja lapintiaisen haluaisin ehdottomasti nähdä!
Onko muilla ihmisillä kokemuksia Hiidenportin kansallispuistosta? Itse kävin ennen koulujen alkua katselemassa siellä maisemia, käveltyä tuli yhteensä n. 10 km. Upeita kallioita, suuria mustikoita ja muutenkin jylhät ma…
Seurasaaressa joskus paljon kesyjä oravia ja lintuja mutta tilanne vaihtelee Mikä on tilanne nyt?
Ei voi kuin todeta että on kauniit maisemat, ja omalla tavallaan voi todeta että pala kauneinta suomea. Ja vesi todella kirkasta, näkyy pohja melkein 5 metriin saakka. Se kun on suomen järvissä tuiki harvinaista, vesi j…
Tarkoitus on loppukesästä vaeltaa otsikon reitti ja mieltä askarruttaa pari asiaa. 1. Autonsiirtopalvelulla auton saa Hetalta-Pallakselle 55 eurolla; tuntuu vähän tyyriiltä onkohan muita vaihtoehtoja? Esim. ajaa auto Pa…
Olisiko kellään antaa vinkkiä, mihin veisi 12-vuotiaita opettelemaan luonnossa liikkumista. Tarkoitus olisi yöpyä teltassa 1-2 yötä ja mennä ainakin osa matkasta kompassilla, ettei mene ihan polunpolkemiseksi. Vinkit hy…
Mahtaako seitsemisissä löytyä kierrettävää 2-3 päiväksi? Jos joku vielä sattuu tietämään saako karttaan pyöräpoluiksi mrkatuilla poluilla kävellä ni olisin kovin kiitollinen!
onko kukaan käynyt.? millainen reitti on? onko kuiva reitti että pärjääkö tennareilla? onko merkitty hyvin...ja muuta tietoa ottasin mielelläni vastaan..
Onko karhunkierroksella paljon laavuja matkan varrella? Omasta kartassani näkyy ainoastaan autiotuvat.
Laitetaanpa tänne pieni matkakertomus reissusta 8-9.6.2007. Jos vaikka jotakuta kiinnostaisi. Menomatkalla poikkesin patikoimassa Saaren kansanpuistossa, bongasin yhden geokätkön sekä tietysti uimassa upeilla hiekkarann…
Hei, Tietäisikö kukaan hyviä nuotio/grillauspaikkoja (oltava "laillisia" mahd. puut/hiilet saatavilla) pääkaupunkiseudulla. Mielellään rauhallisia paikkoja sekä ei pitkää kävelymatkaa (vamma). KIITOS! Nimim. Kerrostalo …
Mikäpä olisi parempi piknikkipaikka urbaaneille monstereille kuin New Yorkin Central Park pienen haastattelukierroksen jälkeen: http://dl.aol.com/index.html?date=2007-05-16&video=1
Mää olen Tessu, kesäl 14 vuat täyttävä iha hurmava poikamiäskoira Salol lähelt. Käys kattomas kuvi ja juttu mun retkestän Perniön Teijol: http://halikko.com/tessu/
Ajattelimme mennä käymään kebnekaisella mahdollisimman nopeaa. mikähän olisi hyvä aika lähteä jotta itikoita olisi mahdollisimman vähän ja luontokin olisi jonkin verran ainakin vihreänä? Tarkoitus olisi käydä ennen juha…
Onko Sipoonkorven ulkoilukarttaa mistään saatavissa. Kirjakaupan myyjä epäili että painos olisi myyty loppuun, aivan varmaa tietoa ei tuntunut olevan. Jos joku tietää mistä sen löytäisi, niin ottaisin tiedon kiitollisen…
Hei! Osaisiko kukaan kertoa hyviä vinkkejä Kuopion lähialueiden pyöräilymahdollisuuksista? Olen parin kaverini kanssa lähdössä enskesänä pyöräilemään kolmeksi päiväksi, ja nyt tarvitsisi enää reitin :)
Heipsan! Olisiko kellään tietoa Iisalmen suunnan makkaranpaistopaikoista? Ei mtn lähellä keskustaa sijaitsevia, vaan sellaisia vähän syrjemmässä olevia paikkoja, missä ei paljoa ihmisiä käy ja muutoinkin rauhallisia (ma…