BongausVastattu 12 v

Kanahaukka?

Ihmettelin ensin uusia linnun ääniä, vähän niin kuin naakkamaista "kiekumista - kjä-kjä..", vaikka täälläpäin ei niitä lintuja ole näkynyt. Vilaukselta näin sitten suuren linnun lentävän puusta toiseen pihan takana mets…
BongausVastattu 13 v

Lintujen kevätmuutto on jo alkanut.

Eilen kuului jo metsikön reunasta koivikosta valtaisa viserrys ja piipitys. Varmaan 500 päätä oli liikkeellä ja peippolinnuilta tuntuivat. Tämä siis varsinaisessa Suomessa.
BongausVastattu 13 v

Räkättirastas Torniossa

Tänään oli räkättirastas tuossa meidän pihan laidalla olevassa lepässä - onko tämä aivan normaalia tähän aikaan vuodesta (22.2) Torniossa ?
BongausVastattu 13 v

Foxsparrow Alawoodella.

Aivan tosissaan akat väittää, että on se SE! Kiukkuunen tipu, ei anna mustarastaankaan tulla syömähän.
BongausVastattu 13 v

Tundraurpiainen Hyvinkäällä

Näin tundraurpiaisen lumessa lintujen ruokintapaikan alla. Oli kuin karvapallo, mutta lähti kuitenkin lentoon vähän matkaa pensaaseen, tuli takaisin, kun talitintitkin tulivat, nyt lähtenyt pois.
BongausVastattu 13 v

Tappajatintti-uutisointi tekee lintuvihaa

Nyt on etenkin Ilta-sanomat uutisoinut ahkeraan Kouvolan Tuohikotissa oleskelevasta talitintistä joka on tappanut jo yli 20 urpiaista ja popsinut niiden aivot ja osan muutakin kehoa. Muut linturuokinnan tintit ovat syön…
BongausVastattu 13 v

Männyn oksilla hyppivä lintu?

Näin metsässä kaksi pikkulintua männyn oksilla, hyvin pieniä, ehkä hömötiaisen kokoisia, vaaleavatsaisia. Tarkemmin en pystynyt näkemään kuin että talitiaisia tai sinitiaisia eivät olleet, kun keltaista ei ollut vatsass…
BongausVastattu 12 v

Mikä tiainen?

Eilen vieraili Oulussa lintulaudalla tiainen (2kpl) jollaista emme löytäneet lintukirjasta. Tiaisessa oli talitiaisen väritystä mutta haaleampana kellertävää rinnassa erityinen tuntomerkki oli täysin valkoinen n.1cm lev…
BongausEi vastauksia

Lintu bongausta rieksalahdelta

Lintu bongausta rieskalahden köntysvaaran laelta lintutornista. Linkki: http://sektori.com/~rosmo/kep/shows/kep19012013.mp3
BongausVastattu 13 v

fasaani

Fasaani puhelinlangalla. Onko kukaan muu koskaan nähnyt? Sen olen kuullut, että ne nukkuvat puussa. Harmi kun ei saatu kuvaa.
BongausVastattu 13 v

Minkä näin??

Bongasin jo toista kertaa tässä viikon sisällä ison linnun, luultavasti pöllö. Mutta mikä pöllö?? Voiko oulussa vähdä lapinpöllöjä? Katselit netistä kuvia ja eniten ehkä näytti lapinpöllöltä. Väriä on vaikea määritellä,…
BongausVastattu 13 v

Bongasin taviokuurnan.

Näin tänään ensimmäisen kerran eläissäni (50v) täällä Nokialla taviokuurnan tai siis neljä sellaista. 2 punaista urosta ja kaksi rusehtavaa naarasta. Söivät pihlajanmarjoja puusta ja hangelta puusta tippuneita. Komea pu…
BongausVastattu 13 v

Pikkuvarpunen löytyi aamulla kuolleena

rapun edestä. Ihan ehjältä ja kauniilta muuten näytti, mutta silmät olivat valkoiset kuin kaihi olisi ollut. Mikähän sen on tappanut? Heitin sen pannunpesään, etteivät kissat sitten sairastu. Pikkuvarpusia on ollut päiv…
BongausEi vastauksia

linnunruokaresepti

Ajattelinpa laittaa tänne yhden linnunruokareseptin, jolla ruokimme jo neljättä talvea pihamme talvehtijoita. Ruoka on aivan hitti lintujen mielestä eikä sotke paikkoja. Lisäksi voit askarrella tälle eväälle mitä mielik…
BongausVastattu 7 v

Poistakaa talipallon verkko!

Lintuystävät, muistakaa poistaa talipallosta se vihreä verkko, lintu voi jäädä siihen kiinni ja kuolla: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012121316448143_uu.shtml
BongausVastattu 13 v

Kanalintumäärät ovat kovasti elpyneet täällä

Paimion suunnalla. Metsoja näkee miltei aina, kun metsään menee . Tänään katselin ikkunasta, kun sänkipellolla oli arviolta 30-40 yksilön parvi isohkoja paksumahaisia tummia lintuja. Luulin niitä variksiksi, mutta hain …
BongausVastattu 13 v

Pähkinähakki

Onko Pähkinähakki harvinainen näky Kemin korkeudella, näin syksyisin.Sen kuiteskin näin kun lenkille lähdin tänään ja aivan asutusalueella.