http://aijaa.com/sYZ72v heikko äänitys, mutta ensimmäinen KVAAK KVAAK KVAAK kuuluu selvästi, tämän jälkeen kuuluva eli äänellä päästetty kvaak kvaak kvaak kuuluu vaimeasi, tämän jälkeen kuuluva "pärinä" ei kuulu ollenka…
Seurasin tänään Paimiossa, kun naaraspeippo käyskenteli pihalla ja kokosi nokkaansa aimo tukun kissankarvoja maasta. En jaksanut seurata, mihin puuhun se ne kantoi, mutta pesänpehmusteeksi varmaankin.
Kävi niin, että laitoin pressun klapikasan päälle ja sidoin naruilla sen kiinni. En arvannutkaan, että västäräkki oli salaa tehnyt kasaan pesänsä. Nyt tuo lintu kuitenkin tulee aina ulos pressun helman alta yhdestä koht…
Tuli käytyä viikonlopulla Lopella ja kesäpaikan leikkimökin ikkunalaudalle oli mustarastas tehnyt pesän. Siinä emo kyhjötti miltei alituiseen eikä lähtenyt pois, vaikka otin kuvankin salamalla parin metrin päästä. Välil…
http://aijaa.com/ku5Joc Meillä on mökillämme pienen polun varrella siinä maassa, aluskasvillisuuden lomassa tämmöinen pesä josta lähtee aina lintu pakoon kun kävelee hitaasti siitä ohi. Se oli selvästi uunilintu, mutta …
Bongasin tänään pihanurmeltamme laulurastaan poikasineen. Poikanen kyyhötti valtaosan ajasta paikallaan, vaan pää kääntyili. Koitti sekin välillä jotain nokkia nurmelta. Vettäkin hiljakseen tihuutti. Emo sensijaan pyydy…
Onko nettikameran kalasääksellä(kalakotkas) ollenkaan vielä munia ? Tänään vasta löysin viimevuotisen osoitteen ja pesä oli TYHJÄ ?
Yhdessä pöntöistä on jotain kummallista. Suuaukkoa on isonnettu sitten viime kesän ja siellä näkyy sisällä olevan naavaa. Naavaa roikkuu pitkä tuppo aukosta pöntön ulkopuolellekin. En ole nähnyt mikä siellä kulkee, mutt…
Yhdessä pöntössämme on talitiaisella poikaset jo viikon verran. On siinä emolinnuilla rahtaamista, kun yhtenään hyönteisiä kiikuttavat poikasille. Varsinkaan viileämpinä aikoina tiaiset eivät lennä kuin aivan pöntön läh…
Soutelin tänään onkiminen mielessäni pienen saaren rantaan. Saaresta lähti aivan veneeni vierestä lintu joka mielestäni ei voi olla muu kuin kuikka tai jääkuikka. Selän valkoiset poikkijuovat olivat selvästi näkyvissä. …
Yritin selvittää "laulavasta lintukirjasta" ja luontoportista linnun lajia huonolla menestyksellä. Olisiko ammattilaisilla ehdotuksia lajiksi? http://www.youtube.com/edit?video_id=fZcMm4Y6mys&video_referrer=watch&ns=1 T…
Lentelee tuossa pellonpäällä päivittäin, ja on varista suurenpi, pysyy pitkiä aikoja paikallaan lekuttaen siipiään?
Oli piharakennuksen katolla. Sillä oli sellaiset valkeat, kuin kaksoistäplät poskissa ja punertavaa rinnassa. Mutta lisäksi sillä oli vihertävää takaosassa, mutta sellaisesta taas ei puhuta mitään lintukirjan tuntomerke…
Näin tässä erikoisen linnun. Kyyhkyn näköinen, hieman kuten Turturikyyhky, mutta pää ja kaula n. kuparinruskea, kaulassa kirkkaansininen laikku, peräpäässä mustaa ja valkoista. Pyhtäällä hiekkatien reunassa istui koivun…
Ääni oli kuin narahteluja sellaisissa sarjoissa. Voisi hyvin verrata siihen, miten aito korkki narahtaa viinipullossa. Vain monta narahdusta aivan peräperää, pieni tauko, sitten taas... Ehkä joku portti, tai ruosteinen …
Onko tuo ruisrääkkä kovin harvinainen?
Mikä lintu? Kuuluu asutusalueella ja metsässä, ääni muistuttaa hieman nokia tunea. Neljän nuotin sijaan lintu viheltelee muistaakseni kolmen nuotin sarjoja kolmasti peräkkäin (vähän tyyliin e-d-fis, mutta en ole ihan va…
OnkoKonuspot 80 hyvä,kertokaa.
Miten pääsen eroon linnusta joka tulittaa ikkunat täyteen ******? Parvekkeella joudun koko ajan kyttäämään kyseistä lintua ettei se osu minuun, aina se hyökkää, en voi päästää kissaa parvekkeelle tai se hyökkää koko aja…
nyt tulee vähän huono selostus mutta kuulin oudon linnun äänen illalla joen lähellä ja lintu kuulostaa ihan pelikoneelta. melko monimutkainen viserrys ja hauskalta kuulosti. lintua en nähnyt ku muitakin lintuja lenteli …