TanssiVastattu 4 kk

Tykkimäki starttaa, ihmeiden ihme

Parikin kertaa piti hieraista silmiä, kun näin ao mainoksen. Lyhyt oli edellinen "lento", muutama vuosi 1990-luvun puolivälissä. Jos muistan oikein. Oli kyllä ihan kiva paikka, kävijöiden puutteeseen taisi lopahtaa. Kui…
TanssiVastattu 5 kk

Tommolan suurlava, kuuluuko mitään

Yhdeksän vuotta viimeisistä tanzuista. iHME, että kukaan ei ole näinä vuosina edes yrittänyt siellä tanssien pitoa. Vaikka vuokralaisena. Avautui se Suomenniemen Myllysiltakin viime kesänä ja näkyy siellä nytkin olevan …
TanssiVastattu 5 kk

Pavi eilen 1 hyvä

tanssitettava vaalea nainen, jonka kanssa olikin kiva tanssia. Ja huomenna taas tanvviva penkkimuija... OMG mä romahdan.
TanssiVastattu 5 kk

Tankomarkkinat on pilalla

Pelkkää Maunukselaa tilalla! Miksei uutta Erkki Ru... eikun Junkkarista löydy?
TanssiVastattu 5 kk

Tangokisailijoiden karisma?

Paljon on tuomareita haukuttu ja olen siihen itsekin syyllistynyt. Tottahan kyllä on, että tanssimusiikin aito tuntemus on osalla vähäistä. Mutta onko kilpailijoilla karismaa, jota tanssilavoilla kaivataan. Eipä taida o…
TanssiVastattu 5 kk

Kolmilammi out

Oli aika surkea avaus tälle kesälle. Samat peruuttajat vuodesta toiseen.
TanssiVastattu 5 kk

Riutta oli pettymys

Kovasti oli etukäteen kehuttu mutta lattia oli niin tahmea ettei siinä pystynyt tanssimaan. Muuten puitteet oli ihan ok. Onneksi on muita lavoja.
TanssiVastattu 5 kk

Viestiketjujen spämmiä

Onko jokaiseen viestiketjuun pakko tuputtaa keikkapaikkojen ohjelmatietoja. Ketä kiinnostaa, menkööt katsomaan tanssi.netistä.
TanssiVastattu 1 kk

Mikkelin Hiihtomäki

Lavalle nousee livenä FINLANDERS😍 Perjantaina 22.05.2026 klo 19- Mikkeli Hiihtomäen lava https://youtu.be/N7-xi8rxMh4?si=FLQaPaaGuErS3zFd 🕺💃 Käy Viihtymään 🪗
TanssiVastattu 5 kk

Seinäjoen orkesteri suoltaa sontaa

Miksi tangokuniinkaalliset eivät nykyisin pysty tekemaan kunnollista tanssilavauraa? On tullut vähän katseltua viime vuosien videoita finaaleista ja niistä huomaa heti, että orkesteri soittaa tangot "kultureellisesti ei…
TanssiVastattu 5 kk

Kiuruveden laulukilpailut

Kilpailun paras laulaja ei päässyt jatkoon. Tämä oli meidän kotiraatilaisten mielipide, tosin meitä oli vaan neljä.
TanssiVastattu 6 kk

Miten tanssit voi kannattaa?

Jos illassa on n. 50 tanssijaa, lippu 20€ = 1000€. Bändi 5 hlöä tulee 200km päästä, soittaa 4 tuntia, ohjelmatoimisto myy sen 1500€, että sillekin jää jotain. Talkooväki saa makkarat. Ei paljon naurata ketään.
TanssiVastattu 6 kk

Kuikan lava huono tanssipaikka?

Taas olisi mukava lähteä talven jälkeen tanssimaan ja katsastaa nykyinen tunnelma Kuikan lavalla. Se on kyllä upea maalaismaisemassa sijaitseva paikka, mutta viime käyntien perusteella tuntuu olevan aika sisäänpäin lämp…
TanssiVastattu 2 kk

Keiskin keikoilla jatkuvaa kuvaamista ja videon jakoa

Uskomatonta, että artistia pitää niin älyttömästi hehkuttaa. Kuvataan ja taas kuvataan jonka jälkeen jaetaan materiaalia joka ainoaan kanavaan. Mikä pointti tuossa touhussa? Taakse jääneen nuoruuden haikailu vai mikä?