Ruotsalaiselta jäi molemmat autonavaimet autoon sisälle. Piti kutsua paikalle lukkoseppä, että saatiin perhe ulos autosta.
Suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen joutuivat jättiläisen vangiksi. Jättiläinen lupasi päästää sen henkilön vapaaksi, joka keksisi asian, jota jättiläinen ei voisi tehdä. Norjalainen sanoi: "Syö kaikki maailman vil…
Suomalainen,ruotsalainen ja norjalainen olivat tehtaassa töissä ja menivät joka ilta töistä baariin.Eräänä iltana suomalainen katosi.Poliisi saapui baariin kysymään ruotsalaiselta ja norjalaiselta tuntomerkkejä."Sillä o…
Miten ruotsalainen sukellusvene upotetaan??? Mennään koputtamaan oveen
Suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen olivat ryyppäämässä ja ruotsalainen alkoi leuhkia että Tukholmassa asustelee gigolo joka pystyy naimaan 20 naista päivässä. Norjalainen pisti heti paremmaksi ja kertoi että Oslos…
Suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen olivat palavassa ladossa. Ainut ulospääsytie oli avoin ikkuna jonka alla oli lehmän sontakasa. Suomalainen hyppäsi ensin ja oli pian nilkkojaan myöten sonnassa. Sitten hyppäsi no…
Mikä on ruotsalainen ikiliikkuja? Paperi jonka molemmilla puolilla lukee käännä.
Kolme norjalaista oli lomalla Suomessa. He eivät osanneet yhtä ainutta sanaa suomea. Ensimmäinen lomailija meni futismatsiin. Hän kuuli katsomosta sanat "Me teimme sen!!!" Joten hän oppi sanat: Me teimme sen. Toinen nor…
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=110&conference=1500000000000129&posting=21500000000175978
hollantilainen, suomalainen ja ruotsalainen keskustelivat siitä mitä he haluaisivat olla... "Minä haluaisin olla kukka", haaveili hollantilainen, "silloin kaikki miehet nuuhkisivat minua" "Minä haluaisin olla kravatti",…
olipa kerran suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen, mutta eipä ollut toista kertaa.
Suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen kilpailivat siitä kenellä on suurimmat rinnat. Ruotsalinen kehuskeli D85 kupillaan, norjainen tyrmäsi ruotsalaisen H85:lla mutta suomalainenpa sanoi että minullapas on niin suure…
Mitä lukee suomalaisen cokistölkin pohjassa? -Avataan toiselta puolelta! hahahahahaahaha
mitä eroa on ruotsalaisella ja käkikellolla?käkikelloa vedetään edestäpäin ja se sanoo tiktak ja ruotsalaista vedetään takaapäin ja se sanoo tacktack
norjalainen, islantilainen, saksalainen, virolainen, latvialainen, liettualainen, venäläinen, puolalainen, englantilainen, hollantilainen,irlantilainen, tsekkiläinen, slovakialainen, itävaltalainen, unkarilainen, serbi,…