shoppailulomalle lähdettäessä on hyvä kirjoittaa ostoslista kotona valmiiksi. sitten matkan ja tavaroiden huumassa ei tule ostettua aivan turhaa tavaraa ja ainaskin kaikki tarvittava on muistissa, ettei niitä sitten uno…
Tämä palsta onkin yllättävän hyvä! Todella mietitään sitä, että mitä pitää ottaa mukaan ja miksi ei tarvi tai saa kuljettaa rojuja edestakaisin tai edes yhteen suuntaan. Minuun teki vaikutuksen Hesarin kuukausiliitteess…
1. Yleensä tietää jo hyvissä ajoin että on lähdössä matkalle. Kerää yhdelle vaatekaapin hyllylle niitä vaatteita joita voi vielä käyttää vaikka sen kerran ja heittää pois. Kulahtaneet T-paidat käy vaikka yöpaitana reiss…
Oltiin finnmatkojen matkalla ja paluumatkalla bussissa ei sitten ollutkaan istumapaikkaa matkatoverilleni, vaikka se olisi kuulunut olla! Paikan oli näes vienyt vauva kaukalossaan joka vei yhden aikuisen ihmisen istumap…
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.